Maisterintutkielmassani käsittelin helluntailaisopiskelijoiden uskosta kertomista narratiivisesta näkökulmasta. Pro Gradu -työssä oli joitakin ihan hyviä oivalluksia ja jänniä metanarratiivien konstruktioita, vaikka itse sen kirjoitinkin. Nyt toki kirjoittaisin sen laaja-alaisemmin, onhan tutkimustyö ja opiskelu jatkunut sen jälkeen jo yli neljä vuotta. Kyseisessä työssä käsittelin yleisesti uskosta, nuorten vakaumuksesta, kertomisen rakentumista. Tästä yksityiskohtaisempi tutkimuskohde olisivat uskoontulokertomukset. Ne noudattavat vielä selkeämpää rakennetta, koska esitetäänhän niissä oman ryhmään kuulumisen perusta ja oikeutus, jolloin sosiaalisten vaatimusten täyttämiseksi yksilön on käytettävä kulttuurisia malleja riittävällä tarkkuudella ja rakennettava kertomuksensa tutun turvalliseksi, rajoihin sopivaksi ja päteväksi.
Asioihin, joihin uushelluntailaisen täytyy kiinnittää huomiota, kuuluvat kääntymisen syyn, tarpeen, toteutumisen ja onnistumisen sekä Jumalan todeksi toteamisen vakuuttavat kertomiset. Kääntymiskertomuksessa helluntailainen esittää olleensa etsikkoajassa, etsijänä, vähintään jälkikäteen tajunneensa olleensa tässä tilassa, esimerkiksi että "nyt tiedän, että Jumala veti puoleensa". Kääntymisen tarve osoitetaan useimmiten syntisyyden tunteella, tietoisuudella muutostarpeesta elämälle. Itse kääntymistapahtumaksi sosiaalinen konventio puoltaa rukousta, jossa pyydetään "syntejä anteeksi" ja "Jeesusta elämään". Kääntymisen onnistuminen argumentoidaan usein tunteena, "synnintunnon poistumisena" tai onnellisuutena, jossa "päivääkään en vaihtaisi pois". Kaiken tämän kertomisen lomassa yksilö kertoo Jumalan tulleen todeksi jollakin sosiaaliseen ryhmään liittyvällä diskurssilla. Hän voi joko kertoa pyytäneensä Jumalaa vastaamaan rukouksiin, kenties tekemällä kauppaa "jos vastaat niin...", tai muuten mainita kokemuksesta, joka hänet vakuutti.
Kääntymiskertomukset eivät ole tarkkoja kuvia uskoontulosta tai teologisia selityksiä sille, mitä uskoontulo on ja mitä siinä tapahtuu. Ne ovat ensisijaisesti konstruktioita siitä, mitä odotetaan kuultavan ja mitä oletetaan tapahtuvan kyseisessä yhteisössä. Kertomukset perustuvat toki muistikerrontaan, mutta niissä korostetaan tiettyjä kohtia ja tulkitaan elämänvaiheita sosiaalisten konventioiden valossa. Kääntymiskertomukset myös muuttuvat yksilön oppiessa ryhmän tavoille ja kussakin sosiohistoriallisessa tilanteessa korostettuja yksityiskohtia sekä muodissa olevia tyylejä. Ne kertovat näin paitsi yksilöstä, myös yhteisöstä jossa yksilö elää. Hän ei puhu vain itsestään, vaan myös siitä uskonnosta ja yhteisöstä johon hän liittyy ja on jäsenenä. Kertomukset eivät myöskään kerro niinkään eletystä uskonnosta, siitä arkielämästä jota yksilö elää itse tykönään, vaan siitä julkisuuskuvasta, jonka hän toisten sisäryhmäläisten kanssa jakaa.
Koska kääntymiskertomukset ja yleensä uskosta kertominen kertoo enemmän yhteisöstä kuin eletystä uskonnosta, ne ovat useasti heikkoja mainoksia yksilön kannattamasta uskonnosta. Vaikka niitä käytetään helluntailaisuuden levittämisessä, "todistuksina" evankeliointikokouksissa ja -tilaisuuksissa, narratiiveina niiden funktio on ensisijaisesti yhteisön rakentaminen ja sen yhtenäisyyden ylläpitäminen. Ulkopuoliselle niiden rakenne ja yksityiskohdat voivat olla hämmentäviä, eivätkä ne välitä edes kertovan yksilön näkemystä omasta uskostaan, siitä mitä hän harjoittaa sisäistettynä elämänmuotona. Yksi esimerkki tästä on syntisyys-diskurssi. Vaikka se on teologisesti ja diskursiivisesti merkittävä osa helluntailaista uskontoa, ei se yksilön elämässä ole niin keskeinen ja ohjaava tekijä kuin hänen kerronnassaan. Kokemusperäinen vaikuttavuus uskonnosta sisältää paljon muutakin kuin "synnintunnon", itsen syyllisyyden ja eksyneisyyden tunteen. Negatiivisilla diskursseilla määritellään tässä sitä, mitä oma piiri ei ole. Se mitä uskonto sisältää, jää valtaosaltaan itsestäänselvyyksiksi, ikään kuin huomaamatta eletyksi uskonnoksi. Näitä osa-alueita ei perustella ja esitetä, koska ne eivät ole erikoisia, sensaatiomaisia, eikä niillä ole sellaista mainosarvoa kuin dramaattisilla yksityiskohdilla ja stereotypioilla. Yksilön sosiaalinen ja henkilökohtainen turvallisuuden tunne, turvautuminen Jumalaan ehkä vain huokaamalla, mentaalinen turvaverkko joka pitää hänen maailmaansa järjestyksessä, kuuluminen kulttuuriin ja perinteeseen, temporaalis-spatiaalisen jatkuvuuden tunne ja yhteisöllisten rituaalien ja yhteenkuuluvuuden elämää järjestävä sekä elämänlaatuun vaikuttava vaikutus ovat joitakin tällaisia usein huomaamatta jääviä uskonnon alueita, kun uskonnot mainostavat itseään ulospäin. Tästä laajasta kuvasta narratiivi "olemme syntisiä ja meidän pitää katua" on kovin suppea näkökulma mihin tahansa sosiaaliseen perinteeseen.
Mainittu Pro Gradu löytyy alla olevan linkin välityksellä:
(http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/44627/gradu2009mantsinen.pdf?sequence=1)
