tiistai 30. heinäkuuta 2013

Tutkimusaineiston koomisuudesta

Tieteellinen tutkimus on vakavaa puuhaa, eikä reaalimaailmaa havannoiva ihminen kohtaa työssään kuin arkista elämän karua, monotonista faktatietoa. Ja katinkontit. Etnografista kenttätyötä tekevä saa tottua urallaan siihen, että hänen täytyy harjoittaa pokan pitämistä tavan takaa. Tahattomasti koomiset lipsaukset, omien persoonallisten tulkintojen ja näkökulmien kirjo huimaa joskus heikomman päätä. Tunneskaala voi vaihdella kauhusta ja kammotuksesta kontrolloimattomiin naurunpyrskäyksiin ja estottomiin hysteriakohtauksiin. Mutta koska tutkittavat ihmiset elävät omaa todellisuuttaan täysin tyytyväisinä ja usein vailla sen suurempia häpeilemisiä oman maailmankuvansa näyttäytymisestä erikoisena toisesta näkökulmasta, tutkijan täytyy pitää naamansa kohtuullisen peruslukemilla. Pieni myötäily on usein hyväksi, koska se rohkaisee esimerkiksi haastateltavan kertomaan elämästään ja kokemuksistaan avoimemmin. Liian suuret tunnepurkaukset voivat toisaalta lukita tilanteen, etenkin jos reaktio on päinvastainen, kuin mitä informantti itse olettaa kertomuksellaan saavansa aikaan.

Haastatteluja ja sosiaalista havainnointia huomattavasti helpompi tilanne on kirjoitettujen lähteiden selaaminen. Omassa tutkijahuoneessa voi reagoida vapaammin ja nauraa antaumuksella maailman nurinkurisuudelle. Joissakin tilantessa toki haastateltavat itsekin tunnistavat ja osoittavat menneiden tulkintojensa ja kokemustensa koomisuuden. Yksi tällainen kertomus, jonka informanttini kertoi, koski helluntailaisten pilkuntarkkaa Raamatun ohjeiden toteuttamista - ennen 1950-lukua. Koska Raamatussa sanotaan selkeästi, ettei vanhurskas istu siellä missä pilkkaajat istuvat, ottivat innokkaat uskovat sanasta sen kuuluisan Vaarin ja todistivat uskostaan seisomalla. Näin esimerkiksi lääkärin vastaanotolla tunnollinen helluntailainen seisoi ja vastaili kohteliaasti hämmästelevälle lääkärille, mikä mahtaisi häntä vaivata - sen lisäksi että istuminen ei näyttäynyt oikein luonnistuvan. "Olkaa hyvä ja istukaa - Kiitos, mutta seison mieluummin - Onko teillä jokin istumista vaikeuttava vaiva - Ei toki herra lääkäri - Istukaa toki, niin katsotaan sitä polvea - Mutta lupaattehan, ettette pilkkaa polveani, herra lääkäri..."

Koomisuutta toisaalta pelätään joskus aivan suotta. Jos uskonnollinen liike on jo hieman vanhempi, sen jäsenet usein tunnistavat ja nauravat itsekin omalle innokkuudelleen ja harmittomille ylilyönneille. Päinvastaisissakin kokemuksissa itsekritiikki voi joskus tutkijan yllättää: vaikka menneitä virheitä ei mielellään toreilla toitotella, nekin voidaan joissakin liikkeissä tunnustaa avoimen rehellisesti, kun tilaisuus siihen on käsillä. Koomisista tilanteista voidaan toki tehdä sekä huumoria että pilkkaa. Näiden kahden erottaminen on tärkeää, ja tutkijan tulisi tähän asennoitua ainakin jossain määrin tutkittavien ehdoilla. Inhimillisen tiedon välittäjä ja lisääjä - tutkija - ei ole työnsä puolesta muuttamassa tutkittaviaan, vaan tekemässä maailmaa ymmärrettäväksi ja helpommaksi lähestyä. Tässä huumori voi oikein käytettynä avata turhia ennakkoluuloja sekä asenteita, jolloin uutta kohdetta voidaan lähestyä avoimemmin, ilman turhia jäykistelyjä.

On toki tilanteita sekä kokemuksia, jotka herättävät kysymyksen kriittisen ja emansipatorisen tutkimuksen tarpeesta. Mutta se on jo toinen seikka sekä toisen kirjoituksen paikka se. Joskus on hyvä pitää hetken positiivista virettä yllä - etenkin totisten suomalaisten tutkijoiden.

Loman tarpeellisuudesta

Saatuani väitöskirjan pois käsistäni esitarkastajille, koitti vihdoin aika lomalle. Ensimmäinen kunnollinen loma ja vapaa neljään vuoteen tuli tarpeen. Viimeisten kahden kuukauden ajan valittu työtahti alkoi tuntumaan koko kehossa, väsymyksen pyrkiessä valloittamaan muuten niin aurinkoisen ja pirteän (hmm...) olemukseni. Apurahatutkijalla ei virallisesti ole loma-aikoja, mutta toisaalta ei virallisesti myöskään määrättyjä työaikoja. Ainoastaan sovitut lopputulokset on apurahakauden aikana mielellään suoritettava, jotta rahoittajat ovat tyytyväisiä ja rahoittavat tutkimusta vastakin. Koska oma tahtini on ollut suhteellisen ripeä, katsoin pystyväni keskeyttämään työnteon muutamaksi viikoksi ilman, että aikataulu kärsisi. Päätyölleni eli väitöskirjalle en tässä vaiheessa voi tehdä mitään ja muut kirjoitusprojektit (artikkelit ja kirja-arvostelut) ovat jo kehitteillä. Näistä lähtökohdista sekä ylettömästä väsymyksestä johtuen lähdin tyytyväisenä lomalle.

Alunperin tarkoitukseni oli pitää kolme viikkoa taukoa. Kolmen viikon jälkeen kuitenkin totesin, että väsymys roikkui edelleen mukana, joten loma venähti neljäksi viikoksi. Vaikka olen pitänyt itseäni väitöskirjan kirjoittamisvaiheessakin äärettömän laiskana, omatuntoni ei kuitenkaan soimannut ylimääräisistä velttoilupäivistä. Päinvastoin, olin onnistunut paaduttamaan omatuntoni laiskuusmittarin ja ilman ylimääräistä hälytyskelloa uinuin vielä yhden viikon ylimääräistä. Mikään aktiiviloma ei tällä kertaa tullut kyseeseen, vaan elämä soljui hidastettuna lähes kuukauden. Yksi Turkin-matka välissä sujui tyhjäkäynnin suomalla energialla ja mieli virkistyi.

Nyt loman jälkeen työ jatkuu ja kirjoittaminen on lähtenyt uudelleen käyntiin. Ajatusvapaa loma piti aivot syväjäädytettyinä ja nyt on aika herättää harmaat, valkoiset ja muunväriset aivosolut kehittelemään maailmaa mullistavia ja mullistamattomia ajatuksia. Kesä on teoreettisesti vasta hieman yli puolivälissä, joten syksyn suuria ja pieniä saavutuksia on hyvä alkaa jo hahmottelemaan.

Uusia lomia odotellessa ja vieteriä jälleen kiristellessä...

lauantai 27. heinäkuuta 2013

"Esitarkastuslomasta"

Kesäkuussa sain luovutettua väitöskirjani esitarkastajille. Tämä tarkoittaa sitä, että kesän ajan käsikirjoituksen parissa saavat hikoilla muut kuin minä. Parhaani mukaan olen pyrkinyt pitämään lomaa kaikenlaisesta ajattelusta, vaikka se onkin osoittautunut vaikeaksi. Alunperin kolmen viikon kesälomaksi suunniteltu tauko on venähtänyt kohta neljän viikon tauoksi, mutta eipä tässä kiire juuri nyt olekaan.

Syyskuussa voin taas jännittää väitöskirjani parissa, mutta nyt on parasta keskittyä muihin asioihin. Ensin lomailuun ja sen jälkeen muiden tekstien kirjoittamiseen.