Henkilökohtaisesta asiantuntijuudesta

Kysymys nousi esiin ollessani Turkissa viime maaliskuussa. Minulle esitettiin kysymys, jossa tiedusteltiin henkilökohtaista mielipidettäni. Yllätyksekseni huomasin aivoni väljien rattaiden lyövän tyhjää, jättävän muutaman työnnön välittymättä. Ei sen puolesta ettenkö olisi pystynyt vastaamaan jotain, vaan siihen että kysymys henkilökohtaisuudesta yllätti minut täysin.

Koska kysymys koski omaa tutkimusalaani, olisin voinut antaa siihen useamman vastauksen siitä mitä muut ovat asiasta mieltä. Olisin voinut selittää miksi asiasta ollaan montaa eri mieltä. Olisin voinut jäljittää prosesseja joilla kyseisiin lopputuloksiin päädyttäisiin mitä erilaisimmista lähtökohdista. Mutta mikä oma henkilökohtainen mielipiteeni asiasta oli? Henkilökohtainen? Eli lähellä oleva ja jotenkin itseeni sidoksissa oleva mielipide? Sellaista ei yhteen lauseeseen olisi voinut sanoa. Ja koska kyseessä ei ollut neljän opintopisteen kurssi vaan rento ja puolihuolimaton ajatustenvaihto, annoin vastaukseksi EOS-ää. En osaa sanoa.

Asiantuntijalla on omasta erityisosaamisalueestaan paljon asiantuntemusta ja asiantuntijalausuntoja taskunsa syövereissä. Mutta ovatko nämä asiantuntijafraasit henkilökohtaisia? Onko kliininen ja käsitelty lausunto osa minua? Analyyttisenä mielipidetehtaana vastaus voisi olla kyllä. Mutta haluanko olla analyyttinen mielipidetehdas? Tällä keinolla tutkija kyllä etäännyttää itsensä mahdollisimman objektiiviseen asemaan, mutta lopputulos voi olla byrokraattinen painajainen. Parannuskeinona kyseiseen ongelmaan tarjoaisin lomaa. Mutta ei minkä tahansa kaltaista lomaa, vaan ajattelulomaa, jossa tutkija voisi tutkimuksen jälkeen pohtia asiantuntijuuttaan aiheesta tunteidensa kannalta. Ehkä kirjoittaa muutama pateettinen kirjoitus säälittävästä tuntevasta tutkijasta, joka hetkeksi asettui kuolevaisten jalkineisiin ja eli hetken heidän tasollaan.

Asiantuntija on tiensä valinnut ja se on joskus pelottavan analyyttinen. Ihmisyyttään ei hänen kuitenkaan tule unhoittaman, sillä se vieraannuttaisi hänet sekä tutkimuksestaan että yleisöstään. Tutkijan täytyy olla siis jossain määrin jakomielitautinen, kykenevä sekä kylmän asiantuntevaan lausuntoon että sen reflektointiin oman järkensä vaalimisen vuoksi. Onnea vain tuollekin tuhoon tuomitulle urakalle. Kunhan nyt muistaisi olevansa kuolevainen, erehtyväinen ja tiedon suhteen rajallinen. Sillä pääsee jo pitkälle. Joskus on ihan perusteltua sanoa EOS.

'Saisiko maisterille olla kahvia' -asenteesta

Heräsin tänään todellisuuteen. Jos nimittäin on niin autuaasti, että olen enää vajaan vuoden "vain" maisteri, niin siitähän toki pitää ottaa kaikki irti. Luultavasti alan vaatimaan kaikkia puhuttelemaan minua "maisteri Mantsinen" -tittelillä. Hyviltä ystäviltä en ehkä silti tuota vaadi - he voivat puhutella minua "maisteri Teemu" -tittelillä.

Hieman vakavammin puhuttuna, en nyt sentään tällaisia vaadi. Mutta nykyisenä maisteritehtailun aikakautena maisterismi ja maisteriuden merkitys on sangen piiloitettu asia. Toki sillä saa pätevyyttä työnhaussa ja muissa virallisissa yhteyksissä, mutta poissa ovat ne Suomi-filmin nostalgisoimat dialogit tyyliin "saisiko maisterille olla kahvia". Ehkä tätä pitäisi itse viljellä enemmän. Meidän maisterien kesken - omien kollegoiden parissa - olen vaivihkaa asiaa yrittänyt huumorilla viljellä. Huumoriksi se on tarkoitettu, sisäpiirivitsit kun ovat niin akateemisia. Vai mitä ajattelette siitä kun laitoksen kevätpippaloissa tokaisin asettuessani nurmikolle istumaan, että tähän on vaikea asemoitua, johon kansatieteilijä kysyi, eivätkö uskontotieteilijät osaa olla kentällä. Heh, eheh, heh, huoh. Tunnustan että nauroin ihan vilpittömästi.

Maisteri kiittää lukijoita ja poistuu maisterehtimaan.

Käsikirjoitusversiohkosta

On tullut aika. Nimittäin sen, että väitöskirja on nähnyt jo ensimmäisen kokonaiskuvan itsestään. Vaikkakin versio on vielä haalea kuva siitä miltä lopullinen työ tulee näyttämään, on kokonaisuutta kivempi katsella kuin hajanaisia tekstinpätkiä. Viimeiset kuukaudet tämän kanssa on tehty työtä, ja nyt se on kokonaisuus. Vielä sen kanssa tulen tekemään työtä seuraavat kuukaudet, mutta väitöstilaisuus häämöttää jo vajaan vuoden päässä, jos tahti tällaisena säilyy.

Tällä hetkellä käsikirjoitus on ohjaajilla luettavana, jotta he voivat sen tylysti lytätä sitä rakentavasti kommentoida. Joitakin parannuksia siihen on tehtävä, etupäätä keventää sen verran että se lähtee lentoon ja loppupäätä leventää, niin että liito mahdollistuu. Mutta kyllä tästä jo uskaltaa sanoa, että työssä on joitakin pätkiä jotka käyvät ihan tieteellisestä tekstistä.

Sillä aikaa kun odottelen kommentteja, kirjoitan artikkeleita tutkimuksesta. Erilaiset tieteelliset journaalit voivat pian hylätä hienoja runokokoelmiani, kun niitä alan jossain vaiheessa lähettelemään ympäri maailmaa. Sanottavaahan minulla kyllä on, toivottavaa on että olisi myös kuulijoita. Kirjoitan sekä suomeksi että enklanniksi - ruotsiksi ei kieleni uskaltaudu taipua. Toivon mukaan CV:n julkaisuosio paisuu ensi vuoden loppuun mennessä useammalla artiklalla.