tiistai 2. huhtikuuta 2013

Viilauksesta ja pilkun lähentelemisyrityksistä

Parhaillaan viimeistelen ahkerasti väitöskirjani käsikirjoitusta. Toiveissa on saada käsikirjoitus valmiiksi esitarkastusta varten vielä ennen kesää. Tämä toive näyttää olevan realistinen, mutta vaatii edelleen paljon töitä. Suuret linjat ovat jo paikallaan, mutta nyt on vuorossa argumentoinnin tähdentäminen ja parantaminen sekä yksityiskohtien, viittausten sekä kirjoitusasun kohennus. Pieneen ja pikkutarkkaan työhön saa kulumaan aikaa ja kärsivällisyyttä hyvinkin lahjakkaasti. Toivottavasti lopputuloksena on katseen- ja tarkastelunkestävä väitöskirja. Tässä vaiheessa, kun vielä työstän kirjoitusta, olo on välillä kahtiajakoinen: toisaalta ihmettelen, kuka on kirjoittanut näin poukkoilevaa tekstiä, toisaalta ihmettelen, olenko oikeasti osannut kirjoittaa jotain noin jännää ja fiksua. Kaikesta päätellen koulutus ja itsensä aktiivinen kehittäminen on tuottanut tulosta, ja voinen hetkisen päästä kutsua itseäni jo täysiveriseksi ammattilaiseksi. Sitä odotellessa käyn intiimiin suhteeseen pilkkujen kanssa - niiden täytyy osua kohdilleen.

Ps. Monista lupauksistani ja toivestani huolimatta plokini päivittyy edelleen turhan satunnaisesti. En lupaa, mutta yritän jatkossa enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti