Syyskuun aluksi matkasimme joukolla Turusta Liverpooliin EASR:n vuotuiseen konferenssiin. Euroopan uskontotieteilijöitä tapaamaan lähti Suomesta laskujeni mukaan kymmenen henkilöä, joista jatko-opiskelijoita (mukaanlukien yksi 'vain' opiskelija) oli viisi, neljä Turusta ja yksi Helsingistä. Suhtautuminen jatko-opiskelijoihiin näissä konferensseissa vaihtelee myönteisestä mukaanotosta pieneen napinaan sivulauseissa tai jälkikommenteissa. Yksi syy näihin muutamiin napinoihin on luonnollisesti se suuri kirjo, minkälaisiin jatko-opiskelijoihin missäkin vaiheessa omaa tutkimustaan konferenssissa törmää. Mukana on täysin päteviä tutkijoita sekä aloittelevia opiskelijoita, joilla tutkimuksenteon perusasiat eivät vielä ole täysin hallussa. Kuten yksi nimeltä mainitsematon brittiyliopistossa jatko-opiskelijoita ohjaava aiemmin kesällä sanoi keskustelussa: "some of them are soooo stupid", kauniisti asiaa ruusuisesti maalaillen. Eri maissa yliopistojen kriteerit jatko-opiskelijoiksi ottamiseksi vaihtelevat, mikä selittänee osaltaan joidenkin skeptistä suhtautumista uransa alkuvaiheissa oleviin 'nuorempiin tutkijoihin'.
Ehkä omiin henkilökohtaisiin kokemuksiini vaikuttavat sukupuoli ja ulkoinen habitus, mutta pääsääntöisesti olen kokenut olevani kansainvälisissä konferensseissa tasavertainen muiden tutkijoiden kanssa - ainakin siis noin ihmisarvossa mitattuna. On myös miellyttävää havaita joidenkin kokeneiden professoreiden suhtautuvan suunnilleen kaikkiin opiskelijoihin erittäin kannustavasti ja joskus myös itseään vähätellen. Riippuen eri maiden tieteellisistä käytösperinteistä, jotkut tohtorit tietyistä maista suhtautuvat konferensseissakin opiskelijoiden esitysiin opettaja-opiskelija-ohjaustilanteina, mikä joskus menee koomisiin mittoihin. Nämä tilanteet eivät välttämättä ole edes mitään tiedostetusti otettuja arvoasetelmia, vaan selkäytimeen iskostuneita käytösmalleja, joista näiden henkilöiden on vaikea laskeutua rennompaan kanssakäymiseen.
Silti, vaikka olen kokenut olevani ihmisarvoinen tutkija jo jatko-opiskelijana, olen erittäin tyytyväinen siitä, että seuraavissa kansainvälisissä tapahtumissa olen jo 'oikea' tutkija, eli PhD, ilman sitä c:tä (candidate) siellä lopussa. Vaikka kasvottaisessa kanssakäymisessä tämän pikku c:n voi helpohkosti sivuuttaa, tulee se joskus ilmeiseksi, esimerkiksi sähköpostien vaihdossa. Kirjeenvaihdossa jatko-opiskelija ottaa kauniin nöyristelevän asenteen - etenkin brittejä kohtaan - tietäen oman asemansa oikeiden tohtoreiden alapuolella. Jotkut tohtorit eivät juuri välitä tästä asetelmasta, mutta joissakin kirjeissä on havaittavissa tämän suhteen ylläpitämisen houkutus, jolloin tohtoriosapuoli, ehkä omaa egoansa pönkittääkseen, käyttää hieman normaalia ylimielisempää sävyä kirjoittaessaan. Toki jotkin ihmiset ovat ylimielisiä riippumatta titteleistä, mutta se on sitte jo oma lukunsa.
Liverpool osoittautui ennakko-odotuksiani paremmaksi konferenssiksi ja yllätyksekseni taisin jopa lievästi pitää kaupungin omalaatuisesta luonteesta. Ensi vuonna EASR olisi toukokuussa Alankomaissa, Groningenissa. Sen jälkeen kesällä olisi vuorossa pohjoismaiden uskontososiologinen konferenssi Köpenhagenissa. Pohjoismaisia konferensseja ja tutkijayhteistyötä voisi olla enemmänkin. Mutta onneksi näissä kansainvälisissä konferensseissa niitäkin suhteita voi luoda, toivoen tiiviimpää yhteistyötä tulevaisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti