Tuhottoman kallista. Tai ainakin kallista suhteessa siihen, mitkä tulot tällä hetkellä itselläni on. En tarkoita tätä hetkeä enkä välttämättä tätä vuottakaan, mutta ensi vuoden ensimmäinen puoli vaikuttaa uhkaavalta. Tai uhkaavalta siinä tapauksessa, ettei rahoitusta tutkimukselle löydy. Tai ehkä uhkaava on turhan voimakas sana, korvataan se tiukalla, haastavalla tai mielenkiintoisella. Kuten tunnettua, ensi syksynä alkaa ahkera aineistonkeruu väitöskirjaa varten. Aloitan turvallisesti Turusta, jolloin kulut minimoituvat majoituksen ja matkakulujen vähäisyyden vuoksi. Helsinkikään ei ole niin vaikea, ja se saakin olla seuraava kohde. Näillä näkymin otan tutkimukseen kuusi paikkakuntaa ja paikallisseurakuntaa, muiden neljän tullessa tämänhetkisen aivoituksen perusteella Kiteeltä, Kankaanpäästä, Raahesta ja Hyvinkäältä. Matkakulut nostavat budjettia jo jonkin verran, puhumattakaan majoituksesta, etenkin Raahessa ja Hyvinkäällä. Tietenkin voisi mennä viiden tähden hotelliin (jos kaupungeista löytyy), mutta se maksaisi yli tonnin per tutkimusmatka. Että siksi elämä on. Kallista.
Mutta kyllä ne rahat jostain revitään. Tai sitten nukutaan taivasalla, hangessa vaikka.
Mutta kyllä ne rahat jostain revitään. Tai sitten nukutaan taivasalla, hangessa vaikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti