Tapoja suhtautua yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen on monia, niin myös uskontojen sisällä. Kristinuskossa löytyy monia eri teologisia painotuksia - ts. uskonnollisia diskursseja - ja niin myös suhteessa yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen, etenkin sen oikeutuksiin ja suhtautumisessa siihen.
Tieteellisesti tunnetuin on setä Maxin "protestanttinen etiikka" ja siihen liittyvä kalvinistinen teologia, varsinkin predestinaatio, ennaltamääräys-oppi. Jos kyseistä linjaa seurataan loppuun saakka, voidaan sillä oikeuttaa kaikki yhteiskunnallinen eriarvoisuus. Onhan näin jo aikojen alusta päätetty. Samaan syssyyn voidaan laittaa diskurssi, joka etsii sosiaalista harmoniaa ja tyytyy siihen, mitä on annettu. Eihän Paavalikaan kehottanut orjia kapinaan ja kehottihan Jeesus maksamaan veronsa ja Pietari kunnioittamaan esivaltaa. Ajatukseen kuuluu yhdessä muodossaan ajatus siitä, että pianhan tämä kaikki päättyy ja alkaa uusi elämä uudessa Jumalan luomassa maailmassa. Miksi siis muuttaa nykyistä, kun pitäisi keskittyä tulevaisuuteen ja kaikkien pelastamiseen?
Toisenlaista kantaa edustaa - myös amerikkalaisesta unelmasta ja oikeistopolitiikasta tuttu - vapaan tahdon diskurssi. Jokainen on oman onnensa seppä. Eri muodoissaan tällä diskurssilla voidaan niin oikeuttaa eriarvoisuus kuin nousta yksilöllisesti sitä vastaan. Ensin mainittuja uskonnollisia diskursseja täysin toisessa ääripäässä odottaa vapautuksen teologiastakin tuttu luokkatietoinen Kristus, joka tuli tuomaan oikeutta ja tasa-arvoisuutta kaikille ihmisille. Pelastus voidaan saavuttaa jo tässä ajassa, ainakin osittain.
Suhtautuminen yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen uskonnollisisssa diskursseissa on paljolti kiinni myös siitä, mitä uskonnolla ja pelastuksella tarkoitetaan. Jos uskonto nähdään erillisenä "tästä maailmasta", niin yhteiskunnalliset eriarvoisuudet ovatkin toissijaisia uskonnollisissa diskursseissa. Jos taas uskonto ja pelastus nähdään kokonaisvaltaisempana, on kantaaottavan otettava kantaa myös eriarvoisuuteen ja moniin muihin ympärillä näkyviin ilmiöihin. Muuten hänen diskurssinsa ja tekonsa ovat auttamatta ristiriidassa.
Tässä paljastuu myös julkisen diskurssin ristiriita. Ne jotka haluavat erottaa uskonnon täysin yksityisasiaksi, toisin kuin mitä se perinteisesti on (osana koko ihmiselämää), saattavat kuitenkin vaatia kirkolta vastuuta sosiaalisesta auttamisesta ja osallistumista yhteiskunnallisen hyvinvoinnin rakentamiseen. Suomessa tämä selittyy osin sillä, että kirkko nähdään usein ensisijaisesti kulttuurisena eikä uskonnollisena instituutiona ja uskonto tästä organisaatiosta absurdisti kyllä erillisenä.
Muuta maailmaa, mutta muuta ensin diskurssisi.
Tieteellisesti tunnetuin on setä Maxin "protestanttinen etiikka" ja siihen liittyvä kalvinistinen teologia, varsinkin predestinaatio, ennaltamääräys-oppi. Jos kyseistä linjaa seurataan loppuun saakka, voidaan sillä oikeuttaa kaikki yhteiskunnallinen eriarvoisuus. Onhan näin jo aikojen alusta päätetty. Samaan syssyyn voidaan laittaa diskurssi, joka etsii sosiaalista harmoniaa ja tyytyy siihen, mitä on annettu. Eihän Paavalikaan kehottanut orjia kapinaan ja kehottihan Jeesus maksamaan veronsa ja Pietari kunnioittamaan esivaltaa. Ajatukseen kuuluu yhdessä muodossaan ajatus siitä, että pianhan tämä kaikki päättyy ja alkaa uusi elämä uudessa Jumalan luomassa maailmassa. Miksi siis muuttaa nykyistä, kun pitäisi keskittyä tulevaisuuteen ja kaikkien pelastamiseen?
Toisenlaista kantaa edustaa - myös amerikkalaisesta unelmasta ja oikeistopolitiikasta tuttu - vapaan tahdon diskurssi. Jokainen on oman onnensa seppä. Eri muodoissaan tällä diskurssilla voidaan niin oikeuttaa eriarvoisuus kuin nousta yksilöllisesti sitä vastaan. Ensin mainittuja uskonnollisia diskursseja täysin toisessa ääripäässä odottaa vapautuksen teologiastakin tuttu luokkatietoinen Kristus, joka tuli tuomaan oikeutta ja tasa-arvoisuutta kaikille ihmisille. Pelastus voidaan saavuttaa jo tässä ajassa, ainakin osittain.
Suhtautuminen yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen uskonnollisisssa diskursseissa on paljolti kiinni myös siitä, mitä uskonnolla ja pelastuksella tarkoitetaan. Jos uskonto nähdään erillisenä "tästä maailmasta", niin yhteiskunnalliset eriarvoisuudet ovatkin toissijaisia uskonnollisissa diskursseissa. Jos taas uskonto ja pelastus nähdään kokonaisvaltaisempana, on kantaaottavan otettava kantaa myös eriarvoisuuteen ja moniin muihin ympärillä näkyviin ilmiöihin. Muuten hänen diskurssinsa ja tekonsa ovat auttamatta ristiriidassa.
Tässä paljastuu myös julkisen diskurssin ristiriita. Ne jotka haluavat erottaa uskonnon täysin yksityisasiaksi, toisin kuin mitä se perinteisesti on (osana koko ihmiselämää), saattavat kuitenkin vaatia kirkolta vastuuta sosiaalisesta auttamisesta ja osallistumista yhteiskunnallisen hyvinvoinnin rakentamiseen. Suomessa tämä selittyy osin sillä, että kirkko nähdään usein ensisijaisesti kulttuurisena eikä uskonnollisena instituutiona ja uskonto tästä organisaatiosta absurdisti kyllä erillisenä.
Muuta maailmaa, mutta muuta ensin diskurssisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti