Yksityisen julkisuudesta ja julkisen yksityisyydestä uskonnossa

Tänään 25.9. Lancasterin yliopiston professori Kim Knott luennoi uskonnon maantieteestä Turun yliopiston opiskelijoille ja muille kiinnostuneille. Keskustelu herätti hitaita aivojani miettimään Turun uskonnollisen maaston epätasaisia kohoumia. Kuten mainitsin keskustelussa, turkulaisessa ja suomalaisessa maisemassa luterilaiset kirkot hallitsevat maisemaa, muiden uskontojen pysyessä taustalla, osin kätkettyinä ja piilossa. Perääni kommentoinut Terhi Utriainen Helsingin yliopistosta mainitsi myös maaston värittyvän ruumiillisin symbolein, kuten korujen ja vaatetuksen avulla.

Tämä asetelma pyöräyttää suomalaisen uskonnollisen maaston hyvin mielenkiintoiseksi. Koska maahanmuuttajavähemmistöt kuljettavat uskontoaan mukanaan, esimerkiksi vaatetuksessa, heidän ruumiillinen uskontonsa on hyvin näkyvää. Toisin on tavallisilla luterilaisilla, joiden uskonto näkyy ulkoisissa symboleissa korkeintaan vahingossa vilahtavassa ristissä. Yksityinen uskonto on näin luterilaisilla yksityistä, mutta esimerkiksi muslimeilla hyvinkin julkista. Tässä ei ole vielä sinänsä mitään uutta. Mutta mielenkiintoisemmaksi asetelma kääntyy, kun tarkastellaan julkista uskontoa. 

Turun moskeija sijaitsee kerrostalossa ja sen sisäänkäynti on sisäpihalla. Mikään kyltti ei vihjaa kadulla kävelijää moskeijan olemassaolosta saati sijainnista. Porttikongin vieressä on kyllä kyltti. Mutta siinä ei suinkaan lue 'moskeija', vaan 'tanssiteatteri'. Jokainen ulkopuolinen tuntee astuvansa yksityisen tilan  puolelle, jos pyrkii moskeijaan. Luterilaiset kirkot sen sijaan ovat hyvin esillä ja erittäin julkisia näkyvyydeltään. Näin julkinen uskonto on luterilaisilla julkista ja alituiseen esillä, mutta muslimeilla Turussa hyvin yksityistä ja suojeltua - uskonnollisen maantieteen näkökulmasta.

Luterilaisen uskonnon julkinen näyttävyys on toki seurausta pitkästä historiasta, jonka aikana kirkko on hankkinut monopoliaseman paitsi enemmistön uskontona, myös kaupunkimaisemassa. Kirkot hallitsevat kaupunkimaisemaa edelleen, vaikka yksityinen uskonto on ajautunut hyvin yksityiseksi. Yksityisyyden korostumista selittää osaltaan kulttuurin muuttuminen kaupungistumisen myötä. Kyläyhteisöjen läheisyys vaihtui kaupunkimaiseman erillisiin lohkoihin, kunkin perheen varjellessa omaa kotiaan omana tilanaan. Sopulisuomalaisten sosiaalinen sopimusyhteisöllisyys kylissä vaihtui sosiaaliseen sopimukseen yksityisyydestä. Osasyyn henkilökohtaisen uskonnon yksityisyydestä saa myös suomalais-protestanttisen eetoksen yksilön uskoa ja pelastusta painottava aate. Koko perhekunnan pelastumisen sijasta yksilö on se pelastuva yksikkö.

Jos taas seurataan maahanmuuttajamuslimeja heidän perinneympäristössään - esimerkiksi Turkissa - voidaan havaita suuri ero uskontoperinteissä. Turkkilainen niinsanottu maallinen muslimivaltio pyrkii pitämään politiikkaa ja uskontoa erillään, mutta julkista ja uskontoa ei pidetä erillään. Minareettien rukouskutsut pitävät huolen, että uskonto näkyy ja kuuluu. Yksilöiden uskonto puolestaan on hyvin maastoutunutta, arkipäiväistä. Vahvasti asuillaan uskoa symboloivat ovat rannikoiden kaupungeissa vähemmistössä. Uskonto näkyy vasta arkipäivän sisäistetyissä käytännöissä, kuten sianlihan karttamisessa ja alkoholin nauttimisessa vasta auringon laskettua.

Mutta kun tarkastelee muslimeita Turussa, heidän uskontoaan ei näe julkisessa maisemassa ollenkaan. Sen sijaan yksityisen uskonnon puolella vaatetus paljastaa enemmistön musliminaisista muslimeiksi - ei yleensä täyshunnun kanssa vaan hillitymmin keinoin, kuitenkin suomalaisista erottuen. Vieraan kulttuurin keskellä sisäistetytkin tavat nousevat julkisiksi, koska ne näkyvät erilaisina laajan massan keskellä. Tämä voi puolestaan lisätä tunnetta muslimien vaikutuksen lisääntymisestä, vaikka tosiasiassa heidän uskontonsa saattaa kokonaisuudessaan olla piilotetumpaa Suomessa kuin esi-isiensä maassa, esimerkiksi Turkissa.

Lopusta

Elokuun EASR:n konferenssin aiheena oli "ends and beginnings", mikä tuotti olemattomasti vaivaa helluntailaisuuden tutkijalle päättää, mistä pitää oma esitys liittyen omaan tutkimusaiheeseen. Hellureilla loppu on ollut aina käsillä, mielessä, puheissa, ajatuksissa, edessä, tulossa, akuutti, ja niin edelleen. Koko uuden helluntain ajatus lähti aikoinaan siitä, että - profeetta joelia lainaten - "viimeisinä päivinä minä [Jumala] olen vuodattava henkeni". Eli koko helluntailiikehdintä on pohjautunut siihen ideaan, että tätä juttua seuraa sitten loppu. Ainakin tämän syntisen ja saastaisen aikakauden loppu, minkä jälkeen - tai siinä lopussa nimenomaan - Jeesus tulee ja kaikki on kuin kukkaisniityllä.

Suomalainen viimeisten päivien odotus oli suomalaisen maltillista verrattuna amerikkalaisiin helluntailaisiin. Valloissa profetointi oli vallatonta ja niiden tähtäin osui myös koko yhteiskunnan tuomioon, jolloin maailmansota nähtiin Jumalan tuomiona maallisille valtioille. Suomessa hysteria keskittyi yksilöihin, erottaen pyhät ja pahat sekä toivoen näiden pahojenkin tulevan hyvien puolelle. Suomalainen helluntai-eskatologia säilyi kohtuullisen kotimaisena aina 70-luvulle, jolloin hellureiden kustantamon avustamana innostus paisui kuin sadan gramman hiivan ja puolen litran maidon pullataikina. Hal Lindsayn kirjat myivät kymmeniä tuhansia ja niiden maine levisi herätysliikkeen ulkopuolellekin. Elokuvien ja perinteisempien tehosteiden myötä yksi sukupolvi kasvatettiin olemaan aina valmis, koska muuten jäisi rannalle ja pedon kynsiin.

Samaan aikaan sama sukupolvi hellureita kouluttautui suomalaisittainkin esimerkillisesti, ja liike alkoi keskiluokkaistumiskehityksensä. Ne jotka eivät traumatisoineet, usein vain kasvoivat, osin koulutuksen ja tiedon lisääntymisen myötä, katsomaan maailmaa vähemmän radikaalein silmin. Nämä kaksi kehitystä ovat saaneet aikaan sen, että suuri osa nyt keski-ikään ehtineitä hellureita karttavat lopun aikojen yksityiskohtaista käsittelyä. Pieni joukko käsittelee omaa historiaansa pyrkimällä tulkitsemaan uudelleen Ilmestyskirjaa ja muita lopun ajan proosanpätkiä. Mutta tämä joukko on lähinnä pieni harrastajaporukka. Suurempi ryhmä muodostuu niistä, jotka joko vaikenevat asiasta kokonaan tai sivuuttavat sen vähin äänin. Loppu on edelleen heidänkin helluntailaisuudessaan, mutta siitä ei juuri kannata puhua, ettei elämä järky. Tai jos puhutaan, niin ihan vähän vain.

Näiden keskiluokkaisten ja keski-ikäisten hiljaisten helluntailaisten vaikeneminen jää helposti niiden äänten alle, jotka vielä innokkaasti kiistelevät lopun ajoista. Vanhemmat sukupolvet ovat sisäistäneet lopunaikojen tärkeyden omaan uskonnolliseen identiteettiinsä. Nuoret taas ovat nuoria, ja kiinnostuvat herkästi fiktiosta - ja myös lopun ajan mahdollisista skenaarioista. Mutta on huomioitava, että tämä hiljainen keski-ikään saapunut joukko on saavuttamassa tai saavuttanut jo nyt useita johtopaikkoja helluntaiherätyksessä. Sen vuoksi on mielenkiintoista nähdä, minkälainen eskatologia liikkeellä tulevaisuudessa on. Mahdollisesti mainitsemani harrastajien joukko saa äänensä kuuluviin yhä paremmin - onhan tästä kirjojakin jo olemassa. Koska tämä uudelleentulkinta karsii mielikuvituksellisia rönsyjä ja pyrkii perustelemaan kouluttautuneillekin ymmärrettävillä tavoilla omaa näkemystään, on se vahva ehdokas tulevaisuuden suunnannäyttäjäksi helluntaiherätyksessä.

Keskiluokkaisempi helluntailainen ei tarvitse loppua aivan vielä, ainakaan välttämättä.

(Ps. Aiheesta on tarkoitus kehittää parempi ja perustellumpi artikkeli myöhemmin määrittelemättömänä ajankohtana - enklanniksi.)

Konferensseista

Viime kuussa vietin aikaani Tukholmassa, ihan työasioilla. Tänä vuonna EASR:n (European Association for the Study of Religion) konferenssi pidettiin Södertornin Högskolanissa (huomaa oikeahko taivutus). Paikalla oli runsaasti eurooppalaisia uskontotieteilijöitä, sekä ruotsalaisia. Kaikkialle nekin ehtivät. Viime vuonna osallistuin myös EASR:n konferenssiin, sillä kertaa syyskuisen helteisessä Budapestissa. Konferenssit olivat kokemuksina hyvin erilaisia, mutta molemmat antoisia, omilla tavoillaan.

Budapestin konferenssin yhteydessä vietin myös muutaman ylimääräisen päivän, ja piipahdin Wienissä ja Bratislavassa. Näin työmatkaan yhdistyi myös kaupallisempi matkailu, jossa kävin kannattamassa erinäisiä paikallisia yrityksiä. Samalla tuli nähtyä muinaisen Itävalta-Unkarin kaikki kolme suurta hallintokaupunkia yhdellä matkalla. Suosittelen samantyylistä matkaa, jos joku joskus siitä kiinnostuu. Tukholman konferenssista lähdin taas pois päivän etukäteen. Liikaa ruotsalaisia.... tai sitten paljon pienempi matkabudjetti. Ja onhan se Tukholma jo nähty.

Budapest oli ensimmäinen kansainvälinen konferenssi ulkomailla, johon osallistuin ja jossa esittelin myös omaa tutkimustani. Mitään suurta keskusteluvyöryä ei tuo esitys saanut aikaan, mutta jostain se on aloitettava tuokin pr-työ. Sain kuitenkin joitakin kontakteja aikaan eri tutkijoihin. Sen lisäksi tietenkin pääsin tutustumaan eri maissa tehtäviin tutkimuksiin ja tutkijoihin. Näin konferenssi ei ollut hukkaan heitetty tilaisuus, vaan antoisa matka. Suurten konferenssien ongelma on se, että osanottajien tutkimus- ja kiinnostuksen aiheet levittäytyvät niin laajalle, etteivät intressit aina kohtaa - ja siksi keskustelu sessioissa voi jäädä heikoksi. Tukholman konferenssissa kiinnostus, tutkimusintressit sekä kontaktien luomiset keskittyivät juuri samaan tilanteeseen, sessioon jossa oman esitykseni sönkötin enklannilla (kieli oli vielä Suomessa, josta aamulaivalla tulin). Ensimmäisen session jälkeen pystyin rentoutumaan täysin, koska minimivaatimukset konferenssin onnistumiselle olivat täyttyneet.

 Kuva avajaisrituaaleista, sekä suorittajista (yllä) että vastaanottajista (alla).

Omien primaari-intressien lisäksi oli erityisen mielenkiintoista kuunnella ruotsalaisen uskontotieteen ja uskonnon tutkimuksen tilasta. Vaikka lahti välillä on pieni, on etäisyys usein turhan suuri. Toivottavasti tulevaisuudessa voisin tehdä jonkinlaista yhteistyötä paikallisten kollegojen kanssa. Yksi tällainen projekti voisi olla tutkia lahden yli matkustavia ja molemmin puolin 'järveä' sukuloivia ihmisiä - heidän identiteettiään, kansalaisuus-ajatteluaan ja uskontoperinteitään.

Ensi vuonna samainen konferenssi olisi Liverpoolissa. Näillä näkymin se jäisi allekirjoittaneelta väliin. Sen korvikkeeksi pitäisi kaiketi metsästää kotimaisia konferensseja. Tai jotain. On siinä konferensseilussa omat hyvät puolensa - ainakin silloin jos intressit voidaan aktuaalisesti kompensoida relevanteilla tuloksilla.

Harhaoppisista apostoleista

Syyskuun vaihteessa 2012 Suomessa vieraili kiistelty ja hämmästelty helluntailaista uskontoa edustava toimija nimeltä Todd Bentley. Miehen toimet ja puheet herättävät ajoittain kärkeviäkin mielipiteitä. Harhaoppiseksi leimaamiseksi kyseinen henkilö on sitä harrastaville tasoltaan medium miinus, mikä tarkoittaa että perusteluja pitää hieman kaivaa, eikä miehen suusta pääse alituiseen sammakkoja, joihin ortodoksihelluntailaiset (muista kristityistä puhumattakaan) voisivat puuttua. Enkeli-ilmestykset ja väkivaltaparantamiset ovat lähinnä tälläisiä yksittäisten lausahduksien kiinnekohtia, joihin harhaoppisyytökset tarttuvat.

Mutta mikä itse asiassa on harhaoppinen? Harhaoppinen on harhaoppinen vain suhteessa johonkin ortodoksiaan, puhdasoppisuuteen. Ortodoksioita taas on kristinuskossakin useita, jokaisella liikkeellä omansa. harhaoppinen on perinteisessä merkityksessä ollut oman kirkon/liikkeen opista poikkeava henkilö. Muiden uskontojen ja uskontokuntien opit ovat vieraita oppeja. Ja vaikka toista liikettä määriteltäisiin harhaoppiseksi, koska se on eronnut ensimmäisestä, on silti mielenkiintoista miten tämän liikkeen oppia seuraavaa, eli ortodoksista henkilöä, leimataan edelleen harhaoppiseksi. Kyseessä on käsitteellinen ristiriita.

Todd Bentleyn tapauksessa kyseessä on monimutkaisempi asia kuin moni ortodoksihelluntailainen ajattelee. Ensinnäkin ei ole olemassa yhtä yhteistä helluntailaisuutta, eikä perinteisesti edes yhdellä helluntailiikkeellä ole yhtenäistä oppia. On olemassa vain opetuksien kirjo, jonka repertuaari on sosiaalisesti rajattu kussakin sosiaalisessa yhteisössä. Toiseksi, vaikka Bentley harjoittaa helluntailaista uskonnon muotoa, ovat hänen siteensä helluntailiikkeisiin monimutkaisia, ellen sanoisi häilyviä. Muutama vuosi sitten hän oli Lakelandissa seurakunnassa töissä, mutta avioeronsa myötä jäi sieltä pois. Tällä hetkellä hän on kiertävä puhuja, jonka järjestön kirkkokuntasidettä en ole vielä mistään löytänyt - jos sitä on olemassa. Käsittääkseni Bentley toimii ensisijaisesti kansainvälisen apostolien koalition mandaatilla.

Luit oikein: kansainvälisen apostolien koalition mandaatti. Tämä koalitio perustettiin noin kymmenen vuotta sitten, ja siihen kuuluu nykyään muutama sata erinäistä kristillistä johtajaa, joilla ymmärretään olevan jumalallinen voitelu ja armoitus työhönsä, johtamaan tulevaa herätystä - tai jotain. Kuuluisimpiin nimiin tässä koalitiossa kuuluvat esimerkiksi Peter Wagner, John Arnott ja Rick Joyner. Koalitioon ei voi hakea, vaan sen apostolijäsenet tunnistavat ja valtuuttavat kunkin uuden henkilön sisälle sisäpiiriin. Luonnollisesti valtuutetut apostolit maksavat koalitiolle 350-650 USDollarin vuosimaksua vertaistuesta.

Kyseessä on yksi esimerkki nousevasta sitoutumattomasta helluntailaisuudesta ja kristillisyydestä, johon voidaan lukea myös esimerkiksi joukko megaseurakuntia. Apostolit voivat toki kuulua omiin kirkkokuntiinsa, mutta näistä apostoleista löytyy myös omien erillisten seurakuntiensa johtajia - sekä Bentleyn kaltaisia liminaalitilassa olevia. Koalition tavoitteena ei olekaan tietyn kirkkokunnan kasvun edistäminen, vaan yleensä - ja vaatimattomasti - maailman evankeliointi ja kristittyjen johtaminen tulevassa herätyksessä. Vahvana ajatuksena on myös restauraatio, jossa seurakunta ja kristityt palautettaisiin alkuseurakunnalliseen tilaansa kaikkine ihmeineen ja ihmeellisyyksineen. Idea on perihelluntailainen, mutta sen saarnaamisen intensiteetti on noussut näillä henkilöillä uudelle tasolle. Restauraation ajatus menee tosin näillä apostoleilla pidemmälle kuin traditionaalinen helluntailainen käsitys, heidän odottavan että kristityt ottavat hallintavallan koko luomakunnasta, samalla tavalla kuin he ymmärtävät Adamilla olleen paratiisissa (yhdistettynä apostolien tekojen ihmeisiin).

Apostolien toimintaperiaatteisiin kuuluvat suunnilleen kaikki mahdolliset karismaattiset henkilahjat kuten profetointi, parantaminen, riivaajien ulosajaminen, tiedon sanat ja niin edelleen. Apostolit käyvät myös ahkerasti naulaamassa kiiloja eri alueiden kristillistämiseksi, sitomassa henkivaltoja ja ajamassa köyhyyden ja muiden alojen demoneja pois alueilta sekä ihmisistä. Meditaatio ja sitä seuraavat profetiat ovat yleisiä - myös ennustukset kustakin herätyksestä, kuinka ne tulevat kestämään Jeesuksen toiseen tulemiseen asti. Harva silti enää muistaa muutaman vuoden päästä kun herätys hiipuu, että tämänhän piti kestää hamaan loppuun asti. Suomessa 'harhaoppisen apostoli Bentleyn' vastaanotto oli ainakin Youtubeen ladatusta videosta päätellen innokas niiden keskuudessa jotka paikalla olivat. Hurmosta riitti, ja mikäs siinä riittäessä, kun tuleva herätys on taattu ja julistettu.

Niin, harhaoppisuudesta, siitä en ole oikeastaan kiinnostunut. Toisen harhaoppinen on toisen puhdasoppinen.  Sen sijaan mielenkiintoista on tämä apostolinen toiminta-ajatus ja apostolien koalitio. Siinä riittäisi tutkittavaa ja ihmeteltävää tuleville vuosille. Vaikka kyseisistä apostoleista on valtaosa amerikkalaisia (175 USA:sta), löytyy lähin Oslosta, Norjasta: Jan-Aage Torp. Apostolien koalitio on myös esimerkki siitä, ettei kaikki uusi uskonnoissa ole tapahtunut ja tutkittu jo ennen 80-lukua. Vaikka esimerkiksi restauraation ajatus on vanha, ovat apostolit ja heidän koalitionsa aivan oma juttunsa. Apostolisuutta alettiin julistamaan 80-luvulla, mutta nykyisen kaltaiseksi koalitioksi se kehittyi vasta vuosituhannen vaihteessa.

Kunpa joskus pääsisi tutkimaan näitä 'harhaoppisia apostoleja', se voisi olla hauskaa. Mutta tehdään nyt ensin tämä väitöskirja loppuun.