Lopusta

Elokuun EASR:n konferenssin aiheena oli "ends and beginnings", mikä tuotti olemattomasti vaivaa helluntailaisuuden tutkijalle päättää, mistä pitää oma esitys liittyen omaan tutkimusaiheeseen. Hellureilla loppu on ollut aina käsillä, mielessä, puheissa, ajatuksissa, edessä, tulossa, akuutti, ja niin edelleen. Koko uuden helluntain ajatus lähti aikoinaan siitä, että - profeetta joelia lainaten - "viimeisinä päivinä minä [Jumala] olen vuodattava henkeni". Eli koko helluntailiikehdintä on pohjautunut siihen ideaan, että tätä juttua seuraa sitten loppu. Ainakin tämän syntisen ja saastaisen aikakauden loppu, minkä jälkeen - tai siinä lopussa nimenomaan - Jeesus tulee ja kaikki on kuin kukkaisniityllä.

Suomalainen viimeisten päivien odotus oli suomalaisen maltillista verrattuna amerikkalaisiin helluntailaisiin. Valloissa profetointi oli vallatonta ja niiden tähtäin osui myös koko yhteiskunnan tuomioon, jolloin maailmansota nähtiin Jumalan tuomiona maallisille valtioille. Suomessa hysteria keskittyi yksilöihin, erottaen pyhät ja pahat sekä toivoen näiden pahojenkin tulevan hyvien puolelle. Suomalainen helluntai-eskatologia säilyi kohtuullisen kotimaisena aina 70-luvulle, jolloin hellureiden kustantamon avustamana innostus paisui kuin sadan gramman hiivan ja puolen litran maidon pullataikina. Hal Lindsayn kirjat myivät kymmeniä tuhansia ja niiden maine levisi herätysliikkeen ulkopuolellekin. Elokuvien ja perinteisempien tehosteiden myötä yksi sukupolvi kasvatettiin olemaan aina valmis, koska muuten jäisi rannalle ja pedon kynsiin.

Samaan aikaan sama sukupolvi hellureita kouluttautui suomalaisittainkin esimerkillisesti, ja liike alkoi keskiluokkaistumiskehityksensä. Ne jotka eivät traumatisoineet, usein vain kasvoivat, osin koulutuksen ja tiedon lisääntymisen myötä, katsomaan maailmaa vähemmän radikaalein silmin. Nämä kaksi kehitystä ovat saaneet aikaan sen, että suuri osa nyt keski-ikään ehtineitä hellureita karttavat lopun aikojen yksityiskohtaista käsittelyä. Pieni joukko käsittelee omaa historiaansa pyrkimällä tulkitsemaan uudelleen Ilmestyskirjaa ja muita lopun ajan proosanpätkiä. Mutta tämä joukko on lähinnä pieni harrastajaporukka. Suurempi ryhmä muodostuu niistä, jotka joko vaikenevat asiasta kokonaan tai sivuuttavat sen vähin äänin. Loppu on edelleen heidänkin helluntailaisuudessaan, mutta siitä ei juuri kannata puhua, ettei elämä järky. Tai jos puhutaan, niin ihan vähän vain.

Näiden keskiluokkaisten ja keski-ikäisten hiljaisten helluntailaisten vaikeneminen jää helposti niiden äänten alle, jotka vielä innokkaasti kiistelevät lopun ajoista. Vanhemmat sukupolvet ovat sisäistäneet lopunaikojen tärkeyden omaan uskonnolliseen identiteettiinsä. Nuoret taas ovat nuoria, ja kiinnostuvat herkästi fiktiosta - ja myös lopun ajan mahdollisista skenaarioista. Mutta on huomioitava, että tämä hiljainen keski-ikään saapunut joukko on saavuttamassa tai saavuttanut jo nyt useita johtopaikkoja helluntaiherätyksessä. Sen vuoksi on mielenkiintoista nähdä, minkälainen eskatologia liikkeellä tulevaisuudessa on. Mahdollisesti mainitsemani harrastajien joukko saa äänensä kuuluviin yhä paremmin - onhan tästä kirjojakin jo olemassa. Koska tämä uudelleentulkinta karsii mielikuvituksellisia rönsyjä ja pyrkii perustelemaan kouluttautuneillekin ymmärrettävillä tavoilla omaa näkemystään, on se vahva ehdokas tulevaisuuden suunnannäyttäjäksi helluntaiherätyksessä.

Keskiluokkaisempi helluntailainen ei tarvitse loppua aivan vielä, ainakaan välttämättä.

(Ps. Aiheesta on tarkoitus kehittää parempi ja perustellumpi artikkeli myöhemmin määrittelemättömänä ajankohtana - enklanniksi.)