lauantai 8. syyskuuta 2012

Harhaoppisista apostoleista

Syyskuun vaihteessa 2012 Suomessa vieraili kiistelty ja hämmästelty helluntailaista uskontoa edustava toimija nimeltä Todd Bentley. Miehen toimet ja puheet herättävät ajoittain kärkeviäkin mielipiteitä. Harhaoppiseksi leimaamiseksi kyseinen henkilö on sitä harrastaville tasoltaan medium miinus, mikä tarkoittaa että perusteluja pitää hieman kaivaa, eikä miehen suusta pääse alituiseen sammakkoja, joihin ortodoksihelluntailaiset (muista kristityistä puhumattakaan) voisivat puuttua. Enkeli-ilmestykset ja väkivaltaparantamiset ovat lähinnä tälläisiä yksittäisten lausahduksien kiinnekohtia, joihin harhaoppisyytökset tarttuvat.

Mutta mikä itse asiassa on harhaoppinen? Harhaoppinen on harhaoppinen vain suhteessa johonkin ortodoksiaan, puhdasoppisuuteen. Ortodoksioita taas on kristinuskossakin useita, jokaisella liikkeellä omansa. harhaoppinen on perinteisessä merkityksessä ollut oman kirkon/liikkeen opista poikkeava henkilö. Muiden uskontojen ja uskontokuntien opit ovat vieraita oppeja. Ja vaikka toista liikettä määriteltäisiin harhaoppiseksi, koska se on eronnut ensimmäisestä, on silti mielenkiintoista miten tämän liikkeen oppia seuraavaa, eli ortodoksista henkilöä, leimataan edelleen harhaoppiseksi. Kyseessä on käsitteellinen ristiriita.

Todd Bentleyn tapauksessa kyseessä on monimutkaisempi asia kuin moni ortodoksihelluntailainen ajattelee. Ensinnäkin ei ole olemassa yhtä yhteistä helluntailaisuutta, eikä perinteisesti edes yhdellä helluntailiikkeellä ole yhtenäistä oppia. On olemassa vain opetuksien kirjo, jonka repertuaari on sosiaalisesti rajattu kussakin sosiaalisessa yhteisössä. Toiseksi, vaikka Bentley harjoittaa helluntailaista uskonnon muotoa, ovat hänen siteensä helluntailiikkeisiin monimutkaisia, ellen sanoisi häilyviä. Muutama vuosi sitten hän oli Lakelandissa seurakunnassa töissä, mutta avioeronsa myötä jäi sieltä pois. Tällä hetkellä hän on kiertävä puhuja, jonka järjestön kirkkokuntasidettä en ole vielä mistään löytänyt - jos sitä on olemassa. Käsittääkseni Bentley toimii ensisijaisesti kansainvälisen apostolien koalition mandaatilla.

Luit oikein: kansainvälisen apostolien koalition mandaatti. Tämä koalitio perustettiin noin kymmenen vuotta sitten, ja siihen kuuluu nykyään muutama sata erinäistä kristillistä johtajaa, joilla ymmärretään olevan jumalallinen voitelu ja armoitus työhönsä, johtamaan tulevaa herätystä - tai jotain. Kuuluisimpiin nimiin tässä koalitiossa kuuluvat esimerkiksi Peter Wagner, John Arnott ja Rick Joyner. Koalitioon ei voi hakea, vaan sen apostolijäsenet tunnistavat ja valtuuttavat kunkin uuden henkilön sisälle sisäpiiriin. Luonnollisesti valtuutetut apostolit maksavat koalitiolle 350-650 USDollarin vuosimaksua vertaistuesta.

Kyseessä on yksi esimerkki nousevasta sitoutumattomasta helluntailaisuudesta ja kristillisyydestä, johon voidaan lukea myös esimerkiksi joukko megaseurakuntia. Apostolit voivat toki kuulua omiin kirkkokuntiinsa, mutta näistä apostoleista löytyy myös omien erillisten seurakuntiensa johtajia - sekä Bentleyn kaltaisia liminaalitilassa olevia. Koalition tavoitteena ei olekaan tietyn kirkkokunnan kasvun edistäminen, vaan yleensä - ja vaatimattomasti - maailman evankeliointi ja kristittyjen johtaminen tulevassa herätyksessä. Vahvana ajatuksena on myös restauraatio, jossa seurakunta ja kristityt palautettaisiin alkuseurakunnalliseen tilaansa kaikkine ihmeineen ja ihmeellisyyksineen. Idea on perihelluntailainen, mutta sen saarnaamisen intensiteetti on noussut näillä henkilöillä uudelle tasolle. Restauraation ajatus menee tosin näillä apostoleilla pidemmälle kuin traditionaalinen helluntailainen käsitys, heidän odottavan että kristityt ottavat hallintavallan koko luomakunnasta, samalla tavalla kuin he ymmärtävät Adamilla olleen paratiisissa (yhdistettynä apostolien tekojen ihmeisiin).

Apostolien toimintaperiaatteisiin kuuluvat suunnilleen kaikki mahdolliset karismaattiset henkilahjat kuten profetointi, parantaminen, riivaajien ulosajaminen, tiedon sanat ja niin edelleen. Apostolit käyvät myös ahkerasti naulaamassa kiiloja eri alueiden kristillistämiseksi, sitomassa henkivaltoja ja ajamassa köyhyyden ja muiden alojen demoneja pois alueilta sekä ihmisistä. Meditaatio ja sitä seuraavat profetiat ovat yleisiä - myös ennustukset kustakin herätyksestä, kuinka ne tulevat kestämään Jeesuksen toiseen tulemiseen asti. Harva silti enää muistaa muutaman vuoden päästä kun herätys hiipuu, että tämänhän piti kestää hamaan loppuun asti. Suomessa 'harhaoppisen apostoli Bentleyn' vastaanotto oli ainakin Youtubeen ladatusta videosta päätellen innokas niiden keskuudessa jotka paikalla olivat. Hurmosta riitti, ja mikäs siinä riittäessä, kun tuleva herätys on taattu ja julistettu.

Niin, harhaoppisuudesta, siitä en ole oikeastaan kiinnostunut. Toisen harhaoppinen on toisen puhdasoppinen.  Sen sijaan mielenkiintoista on tämä apostolinen toiminta-ajatus ja apostolien koalitio. Siinä riittäisi tutkittavaa ja ihmeteltävää tuleville vuosille. Vaikka kyseisistä apostoleista on valtaosa amerikkalaisia (175 USA:sta), löytyy lähin Oslosta, Norjasta: Jan-Aage Torp. Apostolien koalitio on myös esimerkki siitä, ettei kaikki uusi uskonnoissa ole tapahtunut ja tutkittu jo ennen 80-lukua. Vaikka esimerkiksi restauraation ajatus on vanha, ovat apostolit ja heidän koalitionsa aivan oma juttunsa. Apostolisuutta alettiin julistamaan 80-luvulla, mutta nykyisen kaltaiseksi koalitioksi se kehittyi vasta vuosituhannen vaihteessa.

Kunpa joskus pääsisi tutkimaan näitä 'harhaoppisia apostoleja', se voisi olla hauskaa. Mutta tehdään nyt ensin tämä väitöskirja loppuun.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus! Tämän voisi julkaista jossain muuallakin kuin vain täällä blogissa. Ottaiskohan RV vastaan tämän?

    VastaaPoista
  2. Käsitykseni mukaan pääasiallinen syy luokitella Bentley harhaoppiseksi perustuu, hänen tunnustautumiseensa William Branhamin oppien kannattajaksi, lähinnä Branhamin 1950-luvulla muotoutuneiden oppien kannattajaksi. Näihin kuuluvat mm. kolminaisuuden kieltäminen, opetus siitä ettei Jeesus kantanut syntejämme ja hänen kasteopetuksensa, jonka mukaan pelastuksen ehtona on kastaminen ainoastaan Jeesuksen nimeen. Bentley ei tiettävästi ole sanoutunut irti Branhamin opeista.

    VastaaPoista
  3. On aina mielenkiintoista kun teologisesti kouluttamattoman henkilön 'teologiaa' - käytännössä yksittäisiä lausahduksia - arvioidaan koulutetun teologian kriteerien mukaisena oppitekstinä. Yhdessä hetkessä mies sanoo yhtä ja toisessa toista, mutta se toinen jätetään huomioimatta koska ensimmäinen on mielenkiintoisempi. Mutta entä sitten jos hän olisikin 'branhamilainen'? Jos on, niin silloin hänen pitäisi oikeaoppisuudekseen noudattaa juuri niitä oppeja.

    VastaaPoista
  4. Jospa kyseessä onkin harhaoppinen branhamilainen ;-)

    VastaaPoista