Voiko yhteisö muuttua? Jos voi, niin miten? Luonnollisimmin se käy, kun antaa ajan kulua ja uusien sukupolvien nousta. Ellei seuraava, niin joku seuraavista sukupolvista ei enää käy läpi samoja kokemuksia, mitkä ovat alkuperäistä sukupolvea liikuttaneet.
Kuka suomalaisista kantaa kaunaa tanskalaisia kohtaan? Kuitenkin 900 vuotta sitten tanskalaiset kävivät täälläkin ryöstelemässä, Ruotsia vastaan käydyistä sodista puhumattakaan. Unohdettu, poispyyhitty? Ei ehkä historioitsijan mielestä, mutta tavallisen kengänkuluttajan mielestä kyllä. Kaunaa eivät historioitsijatkaan kanna, mitä kenties joistakin ryöstetyistä esineistä (joista ainakin osa on palautettukin).
Lähempien sukupolvien kokemukset ovat luonnollisesti lähempänä. Tarvittaessa niitä pyritään pitämään muistoissa seuraavillekin sukupolville, mutta tunnesiteet eivät ole enää samoja. Helluntailiikkeessä poispyyhkiytyviä muistoja ovat esimerkiksi kiistat luterilaisten kanssa ja maailmanlopulla pelottelu. Molemmista on selvät jäljet vielä havaittavissa, mutta kokemus ei ainakaan luterilaisvihan osalta ole läheskään sama. Nythän helluntailainen päästää luterilaisen mielellään taivaaseen kanssaan. Luulisin.
Uusien sukupolvien ei kuitenkaan tarvitse hätääntyä. Uudet traumaattiset kokemukset odottavat heitä ja näin he voivat muodostaa omat sukupolvikokemuksensa. Mikähän mahtaisi olla meidän sukupolvemme trauma, jota jälkipolvet ihmettelevät? Lama ja työttömyys? Helluntailaisille se maailmanlopulla pelottelu (itse en tosin kokenut pelkoa, omituisia ne muut)? Ei hätää, kyllä me sen vielä löydämme.
Kuka suomalaisista kantaa kaunaa tanskalaisia kohtaan? Kuitenkin 900 vuotta sitten tanskalaiset kävivät täälläkin ryöstelemässä, Ruotsia vastaan käydyistä sodista puhumattakaan. Unohdettu, poispyyhitty? Ei ehkä historioitsijan mielestä, mutta tavallisen kengänkuluttajan mielestä kyllä. Kaunaa eivät historioitsijatkaan kanna, mitä kenties joistakin ryöstetyistä esineistä (joista ainakin osa on palautettukin).
Lähempien sukupolvien kokemukset ovat luonnollisesti lähempänä. Tarvittaessa niitä pyritään pitämään muistoissa seuraavillekin sukupolville, mutta tunnesiteet eivät ole enää samoja. Helluntailiikkeessä poispyyhkiytyviä muistoja ovat esimerkiksi kiistat luterilaisten kanssa ja maailmanlopulla pelottelu. Molemmista on selvät jäljet vielä havaittavissa, mutta kokemus ei ainakaan luterilaisvihan osalta ole läheskään sama. Nythän helluntailainen päästää luterilaisen mielellään taivaaseen kanssaan. Luulisin.
Uusien sukupolvien ei kuitenkaan tarvitse hätääntyä. Uudet traumaattiset kokemukset odottavat heitä ja näin he voivat muodostaa omat sukupolvikokemuksensa. Mikähän mahtaisi olla meidän sukupolvemme trauma, jota jälkipolvet ihmettelevät? Lama ja työttömyys? Helluntailaisille se maailmanlopulla pelottelu (itse en tosin kokenut pelkoa, omituisia ne muut)? Ei hätää, kyllä me sen vielä löydämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti