Oopiumista kansalle

Reilu sata vuotta sitten setä Karl kirjoitti yhdessä ystävänsä Friedrichin kanssa kuuluisat sanat: uskonto on oopiumia kansalle. Tai ei nyt ihan noin täsmällisesti, mutta tuossa muodossa se on tullut tutuksi siitä lähtien. Setä Karlin lausuntoa voi tulkita muutamilla eri tavoilla. Positiivisesti tulkittuna se tarkoittaisi, että uskonto toimii lohduttajana ja elämän merkityksellisyyden pelastajana kaiken kurjuuden keskellä. Laajempi asiayhteys kirjoituksessa kuitenkin paljastaa, että uskonnon toinen puoli setä Karlille oli vallankäyttö, herrojen tekojen hyväksyttäminen. Negatiivisesti tulkittuna lausuma siis tarkoittaa, että uskonto saa ihmiset sulkemaan silmänsä kurjuuden todellisilta lähteiltä - ja että uskonto tällaisena on herrojen sanelemaa ja heidän välineensä vallan säilyttämiseksi. Neutraalimpi tulkintatapa välttää uskonnon välineellistämisen ja asettaa sen vain olosuhteiden kompensoijaksi.

Mutta viekäämme mielikuva oopiumista toisille ulottuvuuksille ja meidän päiviimme. Mikä mahtaisi olla nykypäivän oopiumia kansalle? Kysymys nousi mieleeni menneiden talviolympialaisten aikaan, kun muutamaksi viikoksi monen kengänkuluttajan koko muu elämä unohtui ja urheilijoista tuli maailman keskipiste. Väittäisinkin, että urheilu - ja etenkin olympialaisten kaltaiset hetkelliset suurtapahtumat - ovat oopiumia kansalle. Kannustaessaan ja kritisoidessaan penkkiurheilija - useimmin alemman yhteiskuntaluokan edustaja tässä tapauksessa - unohtaa hetkellisesti yhteiskunnan eriarvoisuuden ja epäkohdat. Hetkellinen nationalistinen illuusio saa hänet luulemaan olevansa osa yhtenäistä ja tasa-arvoista kansaa, ja ainoan merkittävän ja taistelemisen arvoisen asian olevan juuri sillä hetkellä seurattava urheilumuoto. Kisojen jälkeen koittaakin krapula, kun elämä onkin yhä kurjaa ja epätasa-arvoista. Rikkaat jyräävät ja köyhät kärsivät. Mutta sainhan hetken kokea onnea kaikkien, myös rikkaiden, kanssa? Dream on! Näin köyhää on jälleen jymäytetty ja rikas voi jatkaa riistoaan hieman helpommin.

Toinen oopiumin muoto voisi olla viihde, televisio- ja elokuvaviihde. Vieraantumalla todellisuudesta proletariaatti voi elää autuaassa illuusiossaan täydellisestä maailmasta, jossa kaikki on mahdollista. Seuraamalla tähtien ryysyistä-rikkauteen-satuja, hän voi samaistua mahdollisuuksien kultamaahan, jossa kaikki toiveet toteutuvat ja jokaisella on mahdollisuus. Ja hevonheinät! Aniharva näyttelijä nousee köyhyydestä rikkauteen, ja silloinkin helpoin tie on suoraan alas pienen julkisuuden jälkeen. Rikkaat tuottajat vetävät höynäytettäviltä katsojilta viimeisetkin pennoset pois, antaen tilalle lumetodellisuuden, johon turvaamalla nämä voivat tuuduttautua auvoisaan uneen ja unohtaa riiston, mitä juuri kokivat. Monet tyytyvät oopiumiin, koska se on karua todellisuutta onnellisempi. Olkoonkin sitten lumetta, ainakin saan haaveilla elämästä?

Näin se maailma pyörii. Kyllä sosiologia on kivaa. Lisää oopiumia kansalle!