Törmäsin tänään rutiininomaisella kirjakauppa-katsauksellani yhteen pysäyttävään elämänkertakirjaan: "Lapsuus lahkon vankina. Leevi K. Laitisen tarina". Kirjan päähenkilö oli lapsuudessaan lapsisaarnaaja kartanolaisuus-nimellä tunnetussa uskonnollisessa liikkeessä. Olin toki aiemmin kuullut ja lukenut jotain epämääräistä kyseisestä 1920-1950 -luvuilla vaikuttaneesta ryhmästä, mutta oli suhteellisen pysäyttävää lukea itse kaiken keskellä kasvaneen ihmisen kertomuksia lapsuudestaan. En tietenkään lukenut koko kirjaa, koska en ole rikas ja pysty kuluttamaan 35 euroa aina kun näen mielenkiintoisen kirjan, mutta jo muutama kappale jätti mieleenpainuvat muistot.
Kartanolaisuus on tunnettu ensinnäkin unissasaarnaajistaan ja lapsisaarnaajistaan. Hurmos ja kohtikäyvä julistus olivat liikkeen tunnusmerkkejä. Huomattavasti synkempi puoli ryhmän julkisuudesta liittyy taas sen tiukkoihin ja yhteiskunnan kehitystä vieroksuviin opetuksiin, kuten opetukseen seksuaalisuudesta. Pahin huoruuden muoto heidän mukaansa tapahtui avioliitossa, koska se oli "laillistettua huoruutta". Tämä kaikki oli toki jo tuttua ja pientä, se mikä nyt pysäytti, oli Laitisen omat muistelmat lapsuudestaan. Kun esimerkiksi pikkupoika keksi yhden kerran tehdä tarpeensa pieneen maakuoppaan, syytti ja rankaisi hänen äitinsä häntä huoraamisesta maan kanssa. Lisäksi häntä nöyryytettiin monin tavoin, ehkä lievimpänä puettiin tyttöjen vaatteisiin kaupungille mentäessä.
Tämänkaltainen käyttäytyminen ei enää ole vain järjetöntä. Pikemminkin se on tämän todellisuuden jostain täysin päinvastaiselta, pimeältä puolelta. Sairaita ja pakkomielteillään toisia dominoivia henkilöitä on vaikea ymmärtää, edes hahmottaa, miten ihmisestä voi tulla niin häiriintynyt. Asiaa pahentaa se, että pahimmat näistä uskovat vielä olevansa itse äärimmäisen oikeassa, muiden ollessa häiriintyneitä. Todellisuuden vääristyminen on vakava asia, mutta kun se vaikuttaa myös toisiin, muuttuu se kauheudeksi ja julmuudeksi. Näiden häiriintyneiden johdosta leimaantuvat myös monet, joita näihin verrataan.
Kuka pelastaisi tämän maailman ihmisten järjettömyydeltä? Onneksi kaikki eivät sentään ole häiriintyneitä. Mutta ei siihen aina paljon vaadita.
Kartanolaisuus on tunnettu ensinnäkin unissasaarnaajistaan ja lapsisaarnaajistaan. Hurmos ja kohtikäyvä julistus olivat liikkeen tunnusmerkkejä. Huomattavasti synkempi puoli ryhmän julkisuudesta liittyy taas sen tiukkoihin ja yhteiskunnan kehitystä vieroksuviin opetuksiin, kuten opetukseen seksuaalisuudesta. Pahin huoruuden muoto heidän mukaansa tapahtui avioliitossa, koska se oli "laillistettua huoruutta". Tämä kaikki oli toki jo tuttua ja pientä, se mikä nyt pysäytti, oli Laitisen omat muistelmat lapsuudestaan. Kun esimerkiksi pikkupoika keksi yhden kerran tehdä tarpeensa pieneen maakuoppaan, syytti ja rankaisi hänen äitinsä häntä huoraamisesta maan kanssa. Lisäksi häntä nöyryytettiin monin tavoin, ehkä lievimpänä puettiin tyttöjen vaatteisiin kaupungille mentäessä.
Tämänkaltainen käyttäytyminen ei enää ole vain järjetöntä. Pikemminkin se on tämän todellisuuden jostain täysin päinvastaiselta, pimeältä puolelta. Sairaita ja pakkomielteillään toisia dominoivia henkilöitä on vaikea ymmärtää, edes hahmottaa, miten ihmisestä voi tulla niin häiriintynyt. Asiaa pahentaa se, että pahimmat näistä uskovat vielä olevansa itse äärimmäisen oikeassa, muiden ollessa häiriintyneitä. Todellisuuden vääristyminen on vakava asia, mutta kun se vaikuttaa myös toisiin, muuttuu se kauheudeksi ja julmuudeksi. Näiden häiriintyneiden johdosta leimaantuvat myös monet, joita näihin verrataan.
Kuka pelastaisi tämän maailman ihmisten järjettömyydeltä? Onneksi kaikki eivät sentään ole häiriintyneitä. Mutta ei siihen aina paljon vaadita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti