Mielenkiintoinen oivallus syntyi lukiessani yhtä tutkimusta kahdesta ameerikkalaisesta helluntaikirkosta. Oivalluksen ärsyke ei ollut suuri, mutta sitäkin merkittävämpi. Toisen kirkon seinällä nimittäin oli isoilla kirjaimilla teksti: "Pyhä Henki on meille tervetullut". Tai suunnilleen noin, idea oli tuo. Mikä tässä on merkittävää, on se, että se paljastaa samantyylisten uskonnollisten liikkeiden erilliset kulttuuriset taustat. Ameerikkalaisissa helluntaikirkoissa tuo teksti ei ole mitenkään outo tai harvinainen. Mutta en ole nähnyt tai kuullut yhdenkään suomalaisen helluntaiseurakunnan seinillä olevan moista tai vastaavaa kirjoitusta. Se mitä suomalaisesta kokoontumistilasta voi löytää, on teksti: "Jeesus on Herra".
Tietenkin kaikki kristinuskon kirkkokunnat ja kirkot sekä lahkot sisällyttävät Jeesuksen doktriineihinsa ja käytäntöihinsä, se ei ole uutta. Mutta miksi suomalaisilla helluntailaisilla ei lue seinällä ylistyksiä Pyhälle Hengelle, onhan tämä merkittävässä osassa helluntailaisuutta täälläkin? Syy piilee hyvinkin pitkälti kulttuurisissa juurissa. Suomen helluntailaisuus pohjautuu osaltaan suomalaiseen herätyskristillisyyteen ja siitä pohjautuvaan pyhityskristillisyyteen, mihin kuuluu erittäin keskeisesti Kristus-keskeinen synnintunto ja julistus. Ensimmäiset helluntailaulut kyllä sisälsivät Pyhää Henkeä ja helluntaituulta, mutta julistusten keskiössä oli silti Jeesus. Puhuttiin myös Jeesuksen Hengestä, Jeesuksesta Pyhän Hengen lähettäjänä, viitaten Apostolien tekojen sanoihin.
Suomalaiset piirteet värittävät suomalaisia kirkkoja, mutta etenkin niitä suuntia, jotka ovat muodostuneet Suomessa. Ilon ja riemunkin keskellä suomalainen kristitty muistaa muistuttaa Kristuksen kärsimyksistä ja elämän vaikeuksista. Ettei vain pääse leijumaan.
Että sellainen löytö tänään.
Tietenkin kaikki kristinuskon kirkkokunnat ja kirkot sekä lahkot sisällyttävät Jeesuksen doktriineihinsa ja käytäntöihinsä, se ei ole uutta. Mutta miksi suomalaisilla helluntailaisilla ei lue seinällä ylistyksiä Pyhälle Hengelle, onhan tämä merkittävässä osassa helluntailaisuutta täälläkin? Syy piilee hyvinkin pitkälti kulttuurisissa juurissa. Suomen helluntailaisuus pohjautuu osaltaan suomalaiseen herätyskristillisyyteen ja siitä pohjautuvaan pyhityskristillisyyteen, mihin kuuluu erittäin keskeisesti Kristus-keskeinen synnintunto ja julistus. Ensimmäiset helluntailaulut kyllä sisälsivät Pyhää Henkeä ja helluntaituulta, mutta julistusten keskiössä oli silti Jeesus. Puhuttiin myös Jeesuksen Hengestä, Jeesuksesta Pyhän Hengen lähettäjänä, viitaten Apostolien tekojen sanoihin.
Suomalaiset piirteet värittävät suomalaisia kirkkoja, mutta etenkin niitä suuntia, jotka ovat muodostuneet Suomessa. Ilon ja riemunkin keskellä suomalainen kristitty muistaa muistuttaa Kristuksen kärsimyksistä ja elämän vaikeuksista. Ettei vain pääse leijumaan.
Että sellainen löytö tänään.
Mielenkiitoinen oivallus. Ylipäätään helluntailainen teologia painopisteineen on melkoinen tilkkutäkki, ikään kuin erilaisten traditioden best-of -yritelmä. Näin sisältä käsin on vaikea arvioida miten hyvin "best of" kuvaa poimintojen laatua, mutta keskustelua vaativia kohtia riitää. Kriittinen itsetutkiskelu ei kuitenkaan ole kaikkien mielestä kovin houkuttelevaa.
VastaaPoistaTähän liittyen tuli mieleen itselleni oivalluksen synnyttänyt tilanne jossa olin osallisena. Kansainvälinen rypäs helluntaitaustaisia maisteriopiskelijoita istui lounaalla: 3suomalaista, pari saksalaista, muutama jenkki ja taisi olla jokunen muu. Suomalaisille esitettiin kysymys: "mikä on suomalainen helluntai-identiteetti? Miten määrittelette itsenne?" Hämmästyttävää oli meidän kaikkien yhtäläinen hämmennys ja hetken hiljaisuus kunnes kaikki alkoivat purkamaan ajatuksiaan: "niin, me emme ole luterilaisia"
Jäin miettimään että lepääkö helluntailainen identiteetti todellakin näin vahvasti negatiivisessa tunnustuksessa? Myöhemmin ajatus on vahvistunut, se todellakin lepää ja paikoin voi kysyä että jos negaatiot jätetään pois niin jääkö jäljelle mitään?
Tulevaisuutta ajatellen lienee oleellista että identiteettiin alkaisi löytyä vahvempia rakennusaineita. Varsinkin kun monikulttuuristuva ja suvaitsevaisempi ympäristömme ei vastaa protestihenkeen. Ts. jos rähisevään tyyliimme vastataan että "siisti, että meillä suomessakin on tuollaisia höyrypäitä", saattaa kiukulta kadota perusta.
antti
Suomalaisten helluntailaisten identiteetti ei rakennu teologiaan vaan uskonnollisen diskurssiin. Molemmilla termeillä voidaan tosin tarkoittaa samaa, mutta erityisesti uskonnollinen diskurssi kuvaa helluntailaista "oppia". Sen jäsentymättömyys ja soveltava tulkinnanvaraisuus on suora seuraus traditiosta nousevalle diskurssille, mitä ei ole akateemisesti puristettu. (Näin määriteltynä teologia siis olisi akateemisesti värittynyttä uskonnollista diskurssia.)
VastaaPoistaMutta tuo negatiivinen identifiointitapa on kyllä erittäin tosi. Koska oma uskonnollisuus on niin paljon samanlaista kuin luterilaisten, tähdentyy eroavuuksien korostaminen entisestään. Mutta mitä se tulevaisuuden identiteetti sitten olisi, jos se aiemmin on perustunut eroavuuksille ja nykyään eroavuudet vähenevät? Ainakin joillakin ryhmillä juuri tämä erojen väheneminen saa aikaan rajojen tarkistamista, eli jäljellejäävien erojen korostamista. Tietenkin toinen vaihtoehto on korostaa yhteäläisyyttä ja yhteyttä muiden kristittyjen kanssa sekä identifioida itsensä yläkäsite 'kristitty' kautta.