Hautausoikeuksista

Nykyisten lakien aikana on vaikea ymmärtää sitä vaikutusta, mikä hautausmaiden monopolilla aikoinaan oli vähemmistöuskonnoille. Sallitut hautausmaat olivat 1923 uskonnonvapauslainkin jälkeen edelleen kirkon hallinnassa, mikä näkyi joillakin paikkakunnilla räikeänäkin syrjintänä. Korkeat hautapaikkamaksut kirkon ulkopuolisille ja erilliset, vähempiarvoiset ja syrjässä olevat, toisuskoisille lohkotut nurkat viestivät eriarvoisuudesta ja väheksynnästä. Hautausmaiden nurkkiin oli totuttu hautaamaan lähinnä rikollisia ja itsemurhan tehneitä. Kirkosta eronnut saattoi jopa menettää oikeutensa tulla haudatuksi sukuhautaan. Riisto omista perinteistä ja juurista sekä ruumiin halventaminen eivät olleet omiaan edistämään "uskonnonvapautta". Paikkakuntaisia eroja toki oli, eivätkä kaikki seurakunnat olleet yhtä nurjia käytännöissään - tosin kaikilla paikkakunnilla ei eriuskoisia edes ollut.

Sosiaaliset siteet ja etuudet vähensivät kirkosta eroamista monessa suhteessa, myös helluntailaisten parissa. Vaikka hellurit kannattivat kirkkovastaisuutensa huipulla linjaa "eroa baabelista", eivät kaikki jäsenet eronneet koskaan kirkosta, säilyttäen näin hautapaikkansa ja muut kirkon palvelut. Nykypäivän mittapuilla eräiden kirkon seurakuntien käytännöt ja toimet olisivat henkistä väkivaltaa ja väestöryhmien sortamista ja alistamista. Toinen näkökulma näkee kuitenkin kirkon jäsenten puolustamassa yhteisöllisyyttä ja kokemaansa kansallista siveyttä ja järjestystä, jolloin tekojen yleisyyttä on hieman helpompi ymmärtää.

Uskonnollinen monopoli ei silti ollut kaikille kirkon papeille ehdoton pakko. Esimerkiksi arkiipiispa Johansson puolsi aikanaan ehtoollispakon poistamista laista ihmisen vapauteen ja ehtoollisen pyhyyteen vedoten. Toki hänkin näki kirkon koko kansan etujen puolustajana ja siten puolsi kaikkien jäsenyyttä kirkossa. Mutta vaikka hän kritisoikin muita kristillisiä liikkeitä, puolsi hän jonkinasteista uskonnonvapautta näille. Monopolien purkaminen on raskas prosessi, etenkin jos kyseessä on sosiaalinen ja uskonnollinen monopoli. Yksinoikeus elämän ja kuoleman kysymyksissä voi luoda tunteen ainutlaatuisuudesta ja ulkopuolisten tyhjyydestä.

Oikeus kuolemaan ja hautaamiseen omilla ehdoilla on yksi itsestäänselvyytenä pidetty asia. Näin ei aina ole ollut. Kun kyse on yhteisön omien ruumiista ja rajanylityksen sekä luopumisen rituaaleista, liikutaan hyvin henkilökohtaisilla ja sensitiivisillä alueilla. Ei ihme että paikoin sanankäänteet kävivät helluntailaisten suussa katkeriksi kirkkoa vastaan.