Tämä kirjoitus on plokini sadasensimmäinen. Piirun verran reilun vuoden saldona se ei ole paljon, mutta enemmän kuin säälittävä suoritus. Millä anekdootilla tai älynystyröiden jumpalla siis ilahduttaisin itseäni ja juhlistaisin plokiani? Selaanpa käden ulottuvilla olevia kirjoja...
Ja näin alkaa plokini ensimmäinen hard core -inspiraatioteksti, lainauksella Viljo-Kustaa Kuulialan kirjasesta Suomalainen kristillisyys (1920):
"Onhan tosin sanottu, että herännäisyys on meidän ajallemme jo liian synkkää ja kankeata. Eikä tässäkään ole tarkoitus näitä puolia puolustella. Mutta herännäisyyden ydin on kuitenkin tervettä. Se on suomalaista kristillisyyttä ja sentähden juuri meidän on siitä oppia otettava. Ja onhan sitäpaitsi sanottu, että me suomalaiset olemme sellaisia sairaita sieluja, joille koko tämä elämä on harmaata hapuilemista, josta ei koskaan kirkasta päivää koita. Meillä on rinnoissamme ikäänkuin nyyhkyttävä lapsi, joka kurkottaa vapisevan kätensä jotakin tukea löytääksensä, eikä koskaan turvaa tunne."
Ottamatta tässä kantaa herännäisyyteen ja sen uskonnolliseen mielenmaisemaan, kiinnitän huomionne Kuulialan luonnehdintaan suomalaisista. Kuvaus on kauniisti sanottuna alakuloinen. Sairaalla sielulla varustettu suomalainen, jonka rinnassa nyyhkyttävä lapsi ei koskaan tunne turvaa. Harmaa nyyhkyttäjä ja alakuloinen hapuilija on tuo mystinen hahmo, jonka luonnevika on iskostettu jokaisen suomalaisen identiteettikerrontaan. Hahmon todellisuudenmukaisuudesta ja olemassaolosta yleensä voidaan olla eri mieltä, mutta puhe ja kertomukset siitä elävät vahvasti suomalaisessa folkloressa.
Irtiotto kulttuurisesta meganarratiivista on vaikeaa, koska mystinen hahmo on tullut itsestäänselväksi totuudeksi, auktorisoiduksi ja kanonisoiduksi kuvaukseksi suomalaisuudesta, jonka täytyy olla totta. Hahmon itseään toteuttava luonne vain vahvistaa sitä ja antaa jokaiselle suomalaisille valmiit linssit, minkä läpi tulkita itseään ja kanssakansalaisiaan. Kyseessä on suurelta osin kuuluisat keisarin uudet vaatteet. Legendasta on tullut niin voimakas ja pelätty, ettei sitä uskalleta kyseenalaistaa, vaikka tiedettäisiin toisin olevan.
Kulttuurinen anomalia, outo tapaus, on se joka väittää olevansa elämäänsä tyytyväinen ja kohtaavansa huomisen pystyssä päin. Onnistumisistaan nauttiva ja toisia kannustava henkilö on kerettiläinen pahanilmanlintu, joka ei tiedä paikkaansa suomalaisessa ijankaikkisessa todellisuudessa.
Autuaat ovat toisinajattelijat, sillä he muuttavat maailmaa. Vaikka sitten vain omaansa.
Ja näin alkaa plokini ensimmäinen hard core -inspiraatioteksti, lainauksella Viljo-Kustaa Kuulialan kirjasesta Suomalainen kristillisyys (1920):
"Onhan tosin sanottu, että herännäisyys on meidän ajallemme jo liian synkkää ja kankeata. Eikä tässäkään ole tarkoitus näitä puolia puolustella. Mutta herännäisyyden ydin on kuitenkin tervettä. Se on suomalaista kristillisyyttä ja sentähden juuri meidän on siitä oppia otettava. Ja onhan sitäpaitsi sanottu, että me suomalaiset olemme sellaisia sairaita sieluja, joille koko tämä elämä on harmaata hapuilemista, josta ei koskaan kirkasta päivää koita. Meillä on rinnoissamme ikäänkuin nyyhkyttävä lapsi, joka kurkottaa vapisevan kätensä jotakin tukea löytääksensä, eikä koskaan turvaa tunne."
Ottamatta tässä kantaa herännäisyyteen ja sen uskonnolliseen mielenmaisemaan, kiinnitän huomionne Kuulialan luonnehdintaan suomalaisista. Kuvaus on kauniisti sanottuna alakuloinen. Sairaalla sielulla varustettu suomalainen, jonka rinnassa nyyhkyttävä lapsi ei koskaan tunne turvaa. Harmaa nyyhkyttäjä ja alakuloinen hapuilija on tuo mystinen hahmo, jonka luonnevika on iskostettu jokaisen suomalaisen identiteettikerrontaan. Hahmon todellisuudenmukaisuudesta ja olemassaolosta yleensä voidaan olla eri mieltä, mutta puhe ja kertomukset siitä elävät vahvasti suomalaisessa folkloressa.
Irtiotto kulttuurisesta meganarratiivista on vaikeaa, koska mystinen hahmo on tullut itsestäänselväksi totuudeksi, auktorisoiduksi ja kanonisoiduksi kuvaukseksi suomalaisuudesta, jonka täytyy olla totta. Hahmon itseään toteuttava luonne vain vahvistaa sitä ja antaa jokaiselle suomalaisille valmiit linssit, minkä läpi tulkita itseään ja kanssakansalaisiaan. Kyseessä on suurelta osin kuuluisat keisarin uudet vaatteet. Legendasta on tullut niin voimakas ja pelätty, ettei sitä uskalleta kyseenalaistaa, vaikka tiedettäisiin toisin olevan.
Kulttuurinen anomalia, outo tapaus, on se joka väittää olevansa elämäänsä tyytyväinen ja kohtaavansa huomisen pystyssä päin. Onnistumisistaan nauttiva ja toisia kannustava henkilö on kerettiläinen pahanilmanlintu, joka ei tiedä paikkaansa suomalaisessa ijankaikkisessa todellisuudessa.
Autuaat ovat toisinajattelijat, sillä he muuttavat maailmaa. Vaikka sitten vain omaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti