Katolisten katoista

Rooman matkani avasi silmiäni näkemään käytännössä yhden tiedostamani totuuden: luterilaiset ovat menettäneet paljon tehdessään kirkoistaan karuja ja koristelemattomia. Asiaan liittyy tietenkin myös taloudelliset seikat, mutta lähtökohta on kuitenkin periaatteellinen ja opillinen.

Rooman kirkot olivat toinen toistaan värikkäämpiä ja kauniimpia. Niiden kattoja katsellessa mietin, mihinkä sitä sikstiiniläiskappelin kattoa tarvitaan, kun muutkin ovat täynnä taidetta ja kertomuksia. Paitsi että katot olivat kauniita, herättivät ne mielikuvituksen ja inspiroivat jokaista näkijäänsä. Mitä sitten tekevät meidän protestanttiset kirkkorakennuksemme? Vaivuttavat uneen? Oli miten oli, niin jos minulla joku syy olisi kääntyä katoliseksi, olisi se katolisten katot.

Opettamisen ilosta

Syksyllä sain muutamia kertoja käydä luennoimassa kristillisen opiston oppilaille uskontososiologiasta. Paitsi että sain ylläpidettyä opettamisrutiinia, onnistuin myös valmistamaan materiaalia uskontososiologisista aiheista. Itseaiheutettu kiire yhdistettynä varhaisdementiaan on lykännyt kyseisenkaltaisten kurssien ja materiaalien kasaamista, minkä tähden oli hyvä, että vihdoin sai jotain aikaiseksi. Jatkossa näitä kenties voisi käyttää hyväksi muilla kursseilla ja luennoilla. Hyvä minä, en ole siis ihan täysi luuseri. Kaiketi.

Elämän helppoudesta

En otsikosta huolimatta väitä, että elämä olisi itsessään helppoa - sen sijaan väitän, että helppous elämässä ei ole aina hyvä asia. Tämän asian eteen joutuvat monet lahjakkaat ihmiset, jotka tarvitsevat tiettyjen suoritusten saavuttamiseksi vähemmän ponnisteluja kuin ns. tavalliset ihmiset. Lahjaton voi luulla, että nopeasta oppimisesta olisi suora tie autuuteen, mutta näin ei ole. Jos oppimiseen ei tarvita suuria ponnisteluja, käy oppiminen suorastaan tylsäksi. Miksi ponnistella, kun kaikki on niin helppoa? Seurauksena on suoritustason laskeminen, kun välttämättömän saa aikaiseksi lepotilassakin.

Lahjakkuus ei takaa korkeaa tieteellistä tasoa. Sen lisäksi tarvitaan ponnisteluja ja korkeampia tavoitteita sekä tunnetta, että tavoitteiden saavuttamiseksi täytyy ylittää itsensä. Ongelmana tahtoo vain olla, että Suomen lahjakkaat tasapäistetään muuhun populaatioon verrattuna jo alakoulun ensimmäisillä luokilla, tylsistymään penkkeihinsä. Laiskuuden kulttuuri on vaikeasti pois opittava kulttuuri, samoin on lahjakkaiden alisuorittamisen laita. Mikä heikompilahjaisemman silmään näyttää hyvältä suoritukselta, tuntuu lahjakkaan mielestä laiskan huolimattomalta sutaisulta.

Miten siis saisin itsestäni irti enemmän? Nostamalla vaatimustasoa ja kehittämällä itselleni kuvitteellisen vaatijajoukon, jonka edessä minun on pelastettava kasvoni? Kenties, voisihan sitä kokeilla.

Alkuperäisestä

Tänään, Suomen itsenäistymisen muistopäivänä, jotkut muistelevat vieläkin "Suomen alkuperäisiä rajoja". Kysymys kuitenkin nousee, mikä on "alkuperäistä". Ensimmäinen valtio, johon suomalaiset kuuluivat, oli Ruotsi. Pitäisikö meidän siis palauttaa nämä rajat? Tätä ennen pohjolassa ei juuri rajoja ollut. Pitäisikö meidän siis poistaa kaikki rajat? Pohjoismaissa tämä osittain toimii, mutta Venäjän suuntaan rajat eivät ole kovin avoimia. Maailma muuttuu, rajat ja ihmiset siirtyvät. Nykyiseen tyytyminen ja siitä elämän kehittäminen on monesti kannattavampaa, kuin menneen perään haikaileminen. Koska sukuni on Karjalasta, näkisin periaatteessa mielelläni Karjalan osana Suomea. Mutta kuinka viisasta se käytännössä olisi? Mitä siitä seuraisi? Monet ovat vaihtoehdot, eivätkä vaihtoehtoiset kehityspolut olisi välttämättä olleet sen autuaampia. Ilman sotakorvauksia Suomen teollisuus ja laivanrakentaminen esimerkiksi eivät olisi kehittyneet niin paljoa.

Herätyskristilliset kirkot ja liikkeet penäävät joskus paluuta "alkuperäiseen kirkkoon". Mitä se käytännössä tarkoittaisi? Organisoimatonta, kouluttamatonta, yhteiskunnan silmissä vihamielisen leiman omaavaa uskontoa? Maailma muuttuu, muuttuvatko liikkeet siinä ohessa? Muuttuvat, vaikka monesti viiveellä. Vuosisatoja sitten pidettiin muun muassa kauhistuksena, kun jotkut ehdottivat moniäänistä laulua kirkoissa. Tähänkö herätysliikkeet haluaisivat palata? Tuskin sentään.

Maailman ja ihmisten muuttumista ei voi estää. Tärkeämpää, kuin "alkuperäisen" haikaileminen, on nykyisen kehittäminen sellaisen moraalin ja etiikan mukaan, minkä parhaimmaksi ymmärtää ja minkä kanssa voi elää. Huomioonottava ja ystävällinen maailma on parempi kuin katkera ja sulkeutunut menneessä eläminen.

Baptistit ja muut alemmat kastit

Lievästi provosoiva otsikko syntyi mielessäni, kun tarkastelin tänään tilastoja amerikkalaisista uskonnollisista liikkeistä. Niiden yksi johdonmukainen piirre oli se, että käytännössä kaikissa sosioekonomisissa mittari-rankingeissa alimpaan viidennekseen kuuluivat yhtenä baptistit. Oli kyseessä sitten koulutus, työ tai tulotaso, baptistit menestyivät aina yhtä "huonosti". Tilastoissa eivät olleet mukana pienimmät liikkeet ja kultit, mutta vakiintuneimmista liikkeistä tilastot antoivat selkeän ja johdonmukaisen kuvan - mitä tulee baptisteihin ameriikassa. Helluntailaiset löytyivät suunnilleen samoilta sijoilta, mutta mutta: erikseen oli listattu muutama helluntailiike, kuten Assemblies of God, jotka asettuivat selkeästi korkeammalle rankingeissa.

Mikä selittää baptistien alhaisen sijoittumisen USA:n uskonnollisessa kastijärjestelmässä? Selittäviä tekijöitä on varmasti useita, enkä ole varsinaisesti baptismin asiantuntija. Mutta muutama johtopäätös voidaan vetää. Yksi tilastoiden toinen kummajaisuus USA:ssa on myös afrikkalais-amerikkalaisten uskonnollisen sitoutumisen epäsuhtainen painottuminen baptisteihin. Yli puolet heistä kuuluivat baptisteihin vuonna 1990. Koska afroamerikkalaisten yleinen koulutus- ja toimeentulotaso on USA:ssa alhaisempi, voidaan tällä jo selittää jotakin. Toinen ja edellisen kanssa yhteneväinen selitys on baptismin vetovoimalla köyhempiin ja alempiin sosiaaliluokkiin. Eikä tämä rajoitu vain USA:han, vaan näin kävi myös Suomessa 1800-luvun lopulla.

Suomessa baptistien ensimmäiset kannattajat kokivat konkreettista vastustusta, kun monia vietiin oikeuteen. Baptismin saadessa kannattajia lähes tyystin työväenluokasta ja köyhemmästä väestöstä, ei sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti vahvoja auktoriteettejä ollut puolustamassa liikettä ja tuomassa sille arvostusta ja oikeutusta. Ulkomaisena liikkeenä se jäi pieneksi, eikä edelleenkään ole tunnettu suurrikkaiden uskontokuntana. Maallikkosaarnaajat ja jokamiehen pappeuden korostus on antanut baptismille kannatusta varsinkin niiden joukossa, jotka eivät muilla keinoilla ole elämässään arvostusta saaneet. Toki syitä valintaan on muitakin, mutta tämä selittää jäsenkunnan painopisteen kallistumisen alempiin yhteiskuntaluokkiin: baptismi on perinteisistä kristillisistä liikkeistä kenties vahvimmin työväkeen vetoava uskontokunta.

Helluntailaisuuden muodostuessa Suomessa, mukaan tuli ihmisiä suunnilleen kaikista yhteiskuntaluokista, vaikka suuri massa ehkä olikin keskivertoa työväenluokkaisempaa. Perinteinen helluntailainen julistus ja jäykkiä organisaatioita kaihtavat diskurssit ovat myös vedonneet kouluttamattomaan väestöön. Kun herrojen ja kirkon mielipide oli ajoittain kielteistä, madalsi se kynnystä lähinnä niille, jotka eivät herroista piitanneet. Sukupolvien vaihtuessa liike ja sen jäsenet ovat muuttuneet ja keskiluokkaistuminen on monin paikoin voittanut ja muuttanut liikettä kapitalistisessa ympäristössä. Helluntailaisten asema Suomen uskonnollisessa kentässä on muuttunut, mutta miten on käynyt baptistien? Muutosta on toki se, että liike on hyväksytty ja sen julkisuuskuva (mitä eivät kaikki kuitenkaan tiedosta) on nykyään positiivinen. Se mikä ei ole muuttunut, on vetovoima alempiin yhteiskuntaluokkiin. Liike ei näyttäydy maailmaasyleilevänä herrojen temmellyskenttänä, vaan ennemminkin tavallisten ihmisten tavallisten haasteiden liikkeenä. Se ei välttämättä ole paha asia. Ei lainkaan.

Luokittelujen moninaisuudesta

Uskonnollisia liikkeitä luokitellaan monin eri tavoin. Suosittuja ovat jaottelut suhteesta ympäröivään maailmaan, omaan ainutlaatuisuuteen, opilliset erot, ritualistiset erot, joitakin mainitakseni. Uudet ajat asettavat uusia haasteita ja uusia vaatimuksia. Koska ihminen ja yhteiskunta muuttuvat, myös osat yhteiskunnassa, ihmisten piirit muuttuvat. Intressit ja kriteerit vaihtuvat tai saavat eri painotuksia, mikä asettaa tutkijan ja tulkitsijan eteen haasteita pysyä perässä, ajankohtaistaa näkemyksiään ja selityksiään.

Uusien virtausten lisäksi käy kuitenkin myös niin, että vanhoja, aiemmin käsittelemättömiä tai sivuutettuja, kriteereitä löydetään selittämään ilmiöitä ja sitoumuksia. Kuten muotivirtaukset, ihmisten kiinnostukset ja puheenaiheet tahtovat kiertää kehää. Mitä uutta auringon alla? Kiista rationaalisuuden ja intuition välillä putkahtelee esiin aina välillä. Kapitalismin ja sosialismin kiista näytti jo kuolevan, mutta katso: se elää yhä. Näillä kaikilla on merkitystä myös uskonnollisten liikkeiden tutkijalle. Paitsi ihmisten orientoituminen ja elämänfilosofia, myös liikkeiden vetovoima heijastelee aikaansa; alistumalla, muuttumalla tai torjumalla liikkeet säilyttävät vetovoimaansa samoin ajattelevien ihmisten ja ryhmien keskellä.

Miten tästä kaikesta pääsee tieteelliseen teoriaan? Vaikea sanoa, mutta yritys on kova. Väitöskirjassani pitäisi tämänkaltaiseen ajatuksenjuoksuun ottaa kantaa ja sitä kehittää. Miten liike muuttuu; muuttavatko sitä muuttuneet ihmiset vai muuttuuko liike muuttuvien ihmisten tavoittamiseksi? Joku näin, toinen toisin, sanoisin. Onneksi ja harmiksi keskityn vain yhteen liikkeeseen, mutta eiköhän siitäkin jotain irtoa.

Teologiaa ja käytäntöä

Länsimainen kristillisyys on hyvin teologiapainotteista. Opinkohtien muotoilu ja niiden puolesta tai vastaan kiihkoilu muistuttaa pilkunviilausta äärimmäisessä muodossa. Perinteet tälle traditiolle luotiin jo ajanlaskumme ensimmäisen kolmen vuosisadan hellenistisessä maailmassa, jossa filosofiset pohdinnat johtivat kristittyjä määrittämään jumalansa luontoa ja toimintaa. Kun vielä pyhät kirjoitukset määritettiin, alkoikin toinen merkittävä kehitys, nimittäin opin etsiminen Raamatun lehdiltä.

Katoliset kristityt oivalsivat jo kauan sitten, ettei Raamattu anna missään kohtaa valmiita opinkohtia, minkä vuoksi myös ihmisen päättelylle jätettiin tilaa. Muun muassa tätä protestoivat kristityt näkivät kehityksen menneen kuitenkin liian kauas Raamatusta, joka kuitenkin ymmärrettiin olevan lähimpänä sitä, mitä Jumala puhuisi. Ongelma ei kuitenkaan poistunut. Raamatun tekstillä perustellut opinkohdat jäivät tulkintojen armoille.

Nykypäivän tieteellisen todistusvoiman ihannoinnin maailmassa peräänkuulutetaan objektiivista totuutta. Kristilliset oppirakennelmat pyrkivät tavallaan samaan mekaaniseen totuuden määrittelyyn, siinä kuitenkan onnistumatta. Raamattu kun kertoo vain osia sieltä ja täältä, eikä näkymätöntä voi haltuun saada. Protestanttiset ja etenkin evankeliset ja herätyskristilliset kristityt painottavat jokaisen oman Raamatun tuntemisen ja lukemisen tärkeyttä. Nykyaikana lukeminen ja tiedon etsintä vain yleistyy. Samalla moni saattaa huomata, miten hatarilla pohjilla monet kirkkojen oppirakennelmat seisovat. Puhumattakaan siitä, että ne ovat monesti etääntyneet kauas arkielämästä. Mitä merkitystä minulle on sillä, onko Poika lähtöisin Isästä vai syntyisin tästä, saattaa arkikristitty kysyä.

Oppiriidat ja ainoan pelastuksen tiet ovat ehkä pääosin menneiden vuosikymmenien ja -satojen pölyjä, mutta silti kristityt tekevät pelastuksensa opinkappaleillaan usein kovin monimutkaiseksi. Käytännön kristillisyys voisi kuitenkin olla hyvin yksinkertaista; eihän Pietarikaan sanonut vanginvartijalle, kuin: "usko, niin pelastut". Näin yksinkertainen kristillisyys ei kaikille käy. Eikä se välttämättä mene kaupaksi kaikille sekularisoituneille etsijöille, uskonnollisille shoppaajillekaan. Tuote täytyy esittää paljon mielenkiintoisemmin, jotta se menisi kaupaksi. Toisaalta: Usko, toivo ja rakkaus. Onhan siinäkin jo brändi, yksinkertainen mutta käytännöllinen. Käytännön kristillisyys myös olisi henkilökohtaisempaa, kokemusperäistä. Tietopohjaisen uskonnollisuuden kun uskon kokeneen tai kokevan monien kohdalla rajun inflaation. Ehkä toivoa kirkoille vielä on, ehkä.