Nollatutkimuksista

Populaarissa kielenkäytössä nollatutkimuksella on joskus harhaanjohtava sivumaku. Nollatutkimukseksi, eli ennalta arvattavaksi ja hyödyttömäksi, leimataan myös tutkimukset, joista on se hyöty, että ne todistavat faktuaalisesti asioiden olevan juuri niin kuin niiden ajateltiin olevan. Ilman tutkimusta monet asiat jäävät mielikuvien ja intuition tasolle, alttiiksi polemiikille ja kritisoinnille. Tilanteen tyynnyttäminen status quo:ksi on sekin hyödyllistä, vaikka tulos päällisin puolin näyttääkin ontolta ja nollatutkimukselta.

Silti harva haluaa tehdä nollatutkimusta. Syy on selvä, sellaiset tutkimukset eivät tuo esiin mitään varsinaista uutta, eivätkä siten mainetta saati kunniaa. Joissakin tapauksissa "nollatutkimus" on sitä vain pienen ryhmän kesken, tutkimuksen tuodessa kohteen suuremman yleisön tietoisuuteen ja saaden siitä itselleen oikeutuksen olla tieteellinen tutkimus.

Joinakin päivinä mietin, onko omasta tutkimuksestani tulossa niin sanottu nollatutkimus, eli tuoko se oikeastaan mitään merkittävää päivänvaloon. Onko tutkimus jo valmis hypoteesia muodostettaessa, jolloin on sekin mahdollista, että tulkitsen aineistonkin sen valossa ja vain sitä tukien? Näin tuskin täysin tapahtuu, ainakin ambitioni ja kunnianhimoni pyrkivät siitä skenaariosta etääntymään kauaksi.

Suomen yhteiskunta tuntuu vain nykyään olevan niin tasapaksu ja ennalta arvattavissa, ettei sen pienistäkään poikkeamista tahdo löytää mitään erikoista ja hämmästelyn arvoista. Mokoma maltillinen, keskiluokkainen takapajula! Mutta jos aineisto ei anna suuria elämyksiä, niin kaiketi sitten täytyy niitä elämyksiä luoda teoreettisen keskustelun ja teoriakehittelyn muodossa. Näin saadaan luotua hienojen hypoteesien jatkoksi teoria, jota uudelleentestataan seuraavilla kohteilla. Ja pätkätyöläisen ura on valmis.

Kunhan vain joku rahoittaisi tätäkin nollatutkimusta.