Vapaiden maasta

Ameriikan yhdysvaltoja kutsutaan kansallisessa propagandassa vapaiden maaksi (land of the free), mikä nostaa mieliin yleviä mielikuvia rauhan ja tasa-arvon tyyssijasta. Tähän autuuden pesään Euroopassa vainotut vähemmistöt, yksinyrittäjät ja roskasakit saapuivat mielessään ylevä periaate: vapaus ja oikeus olla yksilö, jota ei mikään ylimysryhmä hallitsisi ja komentelisi. Ikävä vain, että maahan päästyään he itse muodostivat omia herraspiirejään ja suosivat omia ryhmiään niin paljon, että maasta tuli hyvinkin hierarkinen. Tämän nokkimisjärjestyksen perinne elää yhä "vapauden ihannemaassa".

Anglikaanit, kongregationalistit ja presbyteerit pääsivät kehittämään uusien alueiden hallintoja ja olivat ensimmäisillä sijoilla markkinoiden järjestyessä. Siinä ohessa kyseisten ryhmien ulkopuolelle ja kilpailusta jälkeen jäivät monet muut ryhmät, joita enemmän tai vähemmän syrjittiin eliitin toimesta. Suoraa syrjimistä ei aina tarvittu, kun oma ryhmä kehitti tavat ja protoollat toimia ja hallita. Näin säädökset ja toimintatavat olivat tutuimpia oman ryhmän jäsenille, jotka hyötyivät etulyöntiasemastaan. Alkuasetelma ei automaattisesti tarkoita sitä, että vapauden ihanteessa tämä nokkimisjärjestys jäisi voimaan. Mutta hämmästyttävä kyllä, uusimmat luokkatutkimukset uskonnollisista ryhmittymistä todistaa, että nokkimisjärjestys toimii edelleen.

Nokkimisjärjestys ei Yhdysvalloissa ole räikeän jyrkkää ja selvärajaista, mutta tilastot osoittavat, että tiettyjen ryhmien jäsenillä on selvä yliedustus ylemmissä yhteiskuntaluokissa, korkeammassa koulutuksessa jne., noudattaen hämmästyttävän paljon kolmensadan vuoden takaisia voimasuhteita. Mitään hämmästyttävää tällaisissa tilastoissa ei ole, onhan ihmisluonto ja järjestäytynyt yhteiskuntarakenne altis muodostamaan nokkimisjärjestyksiä ja pitämään niitä yllä. Asetelma vain on ironinen: vapauden ihanteen maassa elitismi ja luokkajaot ovat pitkäikäisiä ja sitkeitä.