Kiinalainen Jung Chang kirjoitti vuonna 1995: "Jos ihmisellä ei ole Jumalaa, hänen moraalisäännöstönsä on sama kuin yhteiskunnan. Jos yhteiskunta on keikautettu päälaelleen, niin on käynyt myös moraalisäännöstölle. Kommunistit tekivät toistensa eläimellisestä kohtelusta hyveen."
Uskontojen ihmisten yläpuolelle asettama moraalikoodisto on nykyaikana kyseenalaistettu. Moraalikoodiston alentuminen ihmisten tasolle tekee siitä kuitenkin liikkuvamman ja vapaamman tulkinnoille ja sovelluksille. Yhteiskunnan asettamat normit suojelevat moraalikoodistoa jossain määrin, mutta samanlaista pysyvyyttä ne eivät tarjoa demokraattisissa yhteisöissä, kuin mitä uskonnot tarjoavat.
Viime vuosisadan kaksi rumaa esimerkkiä byrokratiasta todistaa siitä, miten järjestelmä voi hävittää moraalin konkreettisuuden. Niin saksalaiset natsit kuin neuvostoliittolaiset kommunistit olivat järjestelmänsä vankeja. Vastuu oli hajautettu niin moneen osaan ja niin usealle tasolle, ettei järjestelmän sisällä ollut loppujen lopuksi vastuuta yksilön teoista. Ne pystyttiin aina sälyttämään järjestelmän syyksi.
Demokratia voi toimia yhtä pettävästi, jos se viedään kollektivismissaan tarpeeksi pitkälle. Kukaan ei yksin päätä, vaan vastuu on suuremmalla joukolla, abstraktilla ja anonyymillä enemmistöllä. Yksilö taas voi vedota vapauteensa toimia ja valita omat norminsa.
Silti pysyvät ja positiivisetkaan moraalinormit eivät hyödytä ketään, ellei niitä noudateta. Tämä on hyvin järisyttävällä tavalla huomattu katolisen kirkon viimeisessä skandaalissa, josta se ei ainakaan mediasodan voittajana näytä selviävän. Perustui moraalinormisto mihin hyvänsä, sen toteutus on silti kiinni yksilöstä. Yksilöä voi pakottaa vain tiettyyn mittaan asti, ennen kuin hän alkaa kapinoida koko normistoa vastaan, tai alistuu elottomaksi orjaksi.
Moraalinormistot muodostuvat aina kulloisenkin tilanteen ja olosuhteiden mukaan. Silti olisi hyvä olla pysyvyyttä, jotain koeteltua, mikä on havaittu toimivaksi. Täyttä moraalivallankumousta vaativat unohtavat, että hekin rakentavat vain entisen päälle. Tai sitten tuhoutuvat historiattomuuteensa.
Uskontojen ihmisten yläpuolelle asettama moraalikoodisto on nykyaikana kyseenalaistettu. Moraalikoodiston alentuminen ihmisten tasolle tekee siitä kuitenkin liikkuvamman ja vapaamman tulkinnoille ja sovelluksille. Yhteiskunnan asettamat normit suojelevat moraalikoodistoa jossain määrin, mutta samanlaista pysyvyyttä ne eivät tarjoa demokraattisissa yhteisöissä, kuin mitä uskonnot tarjoavat.
Viime vuosisadan kaksi rumaa esimerkkiä byrokratiasta todistaa siitä, miten järjestelmä voi hävittää moraalin konkreettisuuden. Niin saksalaiset natsit kuin neuvostoliittolaiset kommunistit olivat järjestelmänsä vankeja. Vastuu oli hajautettu niin moneen osaan ja niin usealle tasolle, ettei järjestelmän sisällä ollut loppujen lopuksi vastuuta yksilön teoista. Ne pystyttiin aina sälyttämään järjestelmän syyksi.
Demokratia voi toimia yhtä pettävästi, jos se viedään kollektivismissaan tarpeeksi pitkälle. Kukaan ei yksin päätä, vaan vastuu on suuremmalla joukolla, abstraktilla ja anonyymillä enemmistöllä. Yksilö taas voi vedota vapauteensa toimia ja valita omat norminsa.
Silti pysyvät ja positiivisetkaan moraalinormit eivät hyödytä ketään, ellei niitä noudateta. Tämä on hyvin järisyttävällä tavalla huomattu katolisen kirkon viimeisessä skandaalissa, josta se ei ainakaan mediasodan voittajana näytä selviävän. Perustui moraalinormisto mihin hyvänsä, sen toteutus on silti kiinni yksilöstä. Yksilöä voi pakottaa vain tiettyyn mittaan asti, ennen kuin hän alkaa kapinoida koko normistoa vastaan, tai alistuu elottomaksi orjaksi.
Moraalinormistot muodostuvat aina kulloisenkin tilanteen ja olosuhteiden mukaan. Silti olisi hyvä olla pysyvyyttä, jotain koeteltua, mikä on havaittu toimivaksi. Täyttä moraalivallankumousta vaativat unohtavat, että hekin rakentavat vain entisen päälle. Tai sitten tuhoutuvat historiattomuuteensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti