Viisas, vihainen Marx

Ensimmäinen kirjoitusprojekti jatko-opinnoissa koskee luokkateorioita. Tänään olenkin lukenut ahkerasti setä Karlin tuotantoa. Vakaumuksellisena elitistinä täytyy kuitenkin myöntää, että pidän sittenkin setä Karlia ihan viisaana miehenä. Ymmärrän myös, että monen on vaikea asiaa näin nähdä, johtuen paitsi yli sadan vuoden historiallisesta erosta ja kaikenmaailman kommunisteista (etenkin stalinisteista) siinä välissä soppaa sekoittamassa, myös setä Karlin vihaisesta asenteesta. Hän näki niin paljon vääryyttä, ettei pystynyt pitämään sitä sisällään.

Setä Karlin eläessä 1800-luvulla maailma oli toisenlainen, etenkin Britanniassa. Myös tehtaat ja työväen elinolot olivat toiset. Vähänkin historiaa luettuaan jokainen alkaa hieman ymmärtämään, miksi setä Karl niin pahasti sanoi. Sen aikaisen vallattoman tehdas- ja kaivostoiminnan olosuhteista voidaan todella puhua riiston ja kurjuuden tyyssijana. Tehdaspamppujen enemmistö ei juuri pohtinut työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia, liikaväestöstä sai vain lisää halpaa työvoimaa.

Ei setä Karl sentään aina ollut niin viisas. Vanhempana hänestäkin karisi joitakin radikaaleja piirteitä, tai paremmin sanottuna kokemus teki hänestä viisaamman. Hän näki koko ajan kapitalismin kärjistävän kahden luokan kuilua ja lisäävän paineita vallankumoukselle. Nuorempana hän kannatti kuitenkin enemmän työväen omaa toimintaa vallankumouksen aikaansaamiseksi kuin myöhemmin; vanhempana hänelle riitti luokkatietoisuuden ylläpitäminen, kapitalismi kyllä tulisi tiensä päähän ihan itse. Lenin ja Stalin ottivat harppauksen Marxin linjoista ohi ja ajoivat vallankumousta aktiivisesti itse ylhäältä.

Se että pidän setä Karlia viisaana miehenä, ei kuitenkaan tarkoita, että olisin hänen kanssaan samaa mieltä, saati sitten että hän olisi ollut kaikessa oikeassa. Niissä olosuhteissa hänen kapitalismikuvauksensa vain sattui olemaan hyvin osuva ja mahdollinen tulevaisuuden skenaario. Ikävä vain, että ennustus näyttää meidän päivinämme samanlaiselta kuin Jehovan todistajien tai Adventistien ennustukset Jeesuksen tulosta ja maailmanlopusta. Niitä on sitten jälkeenpäin selitelty, miksi näin ei tapahtunut.

Kuten aiemmin olen sanonut, keskiluokka petti setä Karlin. Muuttuja jonka hän katsoi olevan mitätön, olikin merkittävä. Sen lisäksi sosialismi ja sosialistiset puolueet itse kehittivät yhteiskuntia siihen, ettei vallankumousta tullut. Syntyi länsimaisia hyvinvointivaltioita, joiden sisällä kansa keskiluokkaistui ja tyytyi elämässä pärjäämiseen. Absoluuttisesta köyhyydestä päästiin suhteelliseen köyhyyteen. Ja niin edespäin.

Monia asioita jää, joita en ymmärrä. Yleensäkin, mutta nyt tarkoitan setä Karlia ja sosialisteja. Pari niistä - mitkä olivat jo Kommunistisen manifestin mukaan puolueen tavoitteita - oli esimerkiksi maaomaisuuden pakkoluovutus ja progressiivinen verotus. Olisin tyhmä ja poliittisesti epäkorrekti, jos en kannattaisi tasa-arvoa. Mutta tasapäistämistä en kannata. Ihmiset ovat erilaisia, annetaan niiden olla. Tasa-arvoiset mahdollisuudet on kyllä mielestäni taattava koulutuksen, työnsaannin ja mahdollisuuksien sekä saatavuuden muodoissa. Mutta tasapäistämisen motiivi piilee mielestäni pohjimmiltaan kateudessa. Jos jollakin on, mitä se minulle kuuluu. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.

Täysin toinen tilanne on silloin, jos toisella ei ole sen tähden, että hänelle maksetaan liian vähän turhan paljosta. Tämä oli setä Karlinkin yksi viisaus. Viisaana hän myös tiesi motiivin kapitalistisen riiston takana: ihmisen ahneus. Kommentoimatta vain jäi se, etteivät ne työläiset olisi välttämättä tyytyneet sen enempää tasapäistämiseen. Olisivat nekin hallitsemisesta pitäneet.

Ihminen kun ei tyydy mihinkään - siltä se joskus vaikuttaa.

Kulttuurisen pääoman periytyvyys

Herra Pierre, Bourdieu nimeltään, oli hyvin monisanainen. Aivan kuten maamiehensä, Michel, Foucault nimeltään. Molemmat kirjoittivat ranskaksi pitkiä ja monimutkaisia kirjoja, joiden ymmärtämiseen tarvitaan aivan oma harjaantumisensa ja vinoutunut mielenlaatunsa. Silti molempien herrojen kirjoja luetaan ahkerasti, eikä vähiten siksi, että heillä oli sekavasta kirjoitustavastaan huolimatta oikeasti jotain kirjoitettavaa. Ei vain tyhjän pyörittelyä, vaan he myös kirjoittivat toimivia ajatuksia.

Herra Pierre oli hyvin perinpohjainen määritellessään kulttuurista pääomaa. Hänen mukaansa kulttuurinen pääoma oli kaikkien ansaittavissa ja saavutettavissa, mutta huonosti perittävissä. Eli täysin toisin kuin taloudellisen pääoman kohdalla, käytännössä koko kulttuurinen pääoma oli yksilön itse saavutettava. Kulttuurisia objekteja, tauluja, kirjoja ja niin poispäin, oli kyllä mahdollista siirtää tuleville sukupolville, mutta niiden käyttämistä ei voitu aineellisesti siirtää. Sosiaalistumisen kautta jokainen perhe välittää omia kulttuurisia arvojaan ja pääomaansa, mutta sitäkään ei yksilöön voida asentaa, vaan se täytyy edelleen omaksua ja hyödyntää omassa elämässä.

Koska kulttuurinen pääoma on vaikeasti siirrettävissä, mutta käytännössä kaikkien omaksuttavissa, on se luokkajakojen yksi liukuvimmista muuttujista. Sosiaalinen nousu ei periaatteessa ole kiinni kulttuurisen pääoman tavoittamattomuudesta. Jokainen voi kiinnostua ranskalaisesta filosofiasta ja italialaisesta oopperasta, ainakin periaatteessa. Missä määrin mikäkin kulttuurin muoto määrittää luokka-asemaa, johtuu kustakin kulttuurista ja senhetkisestä historiallisesta tilanteesta - mikä milloinkin miksi mielletään.

Silti kulttuuristakin pääomaa omaksutaan pääosin samoissa luokka-asemissa kuin oma perhe. Luonnollista toisaalta on se, koska jokainen oppii kotonaan ja kaveripiirissään tietyt piirteet, mitkä määrittävät kullekin ryhmälle 'normaalia'. Muut ovat jotain toista. Eihän tuollainen mies ole kunnon mies, ja sitä rataa. Ihminen on monimutkainen ja omituinen olio, etenkin suomalainen. Valittamasta päästyään hän valitsee yhä saman asian ja jatkaa valittamista siitä, mitä toiset tekevät ja mitä hänellä ei ole. Nuorena suomalaiset ovat periaatteessa, teorian tasolla, samalla viivalla ja kykeneviä nousemaan tai laskeutumaan mihin tahansa asemaan yhteiskunnassa. Näin ei kuitenkaan käy. Monet uusmarxilaiset olisivat tässä vaiheessa valmiit osoittamaan kuuluisan riiston edelleen toimivan.

Itse näkisin asian paljon yksinkertaisemmin. Tai monimutkaisempihan se asia on, mutta siis toisin. Ei vähiten sen vuoksi, että etenkin sosiaalipsykologinen tutkimus on osoittanut ihmisen toimivan päättömästi. Päättömästi siten, että oman viiteryhmän arvoja ja käytäntöjä usein uusinnetaan, välttämättä siitä minkälaiset mahdollisuudet olisi kullakin muuttua ja vaihtaa levyä. Homo, homo sapiens - mieluummin jääräpäinen, jääräpäinen ihminen.

Outoja itsestäänselvyyksiä

Viime perjantaina huomasin taas, kuinka harvinaisemmistakin asioista voi tulla itsestäänselvyyksiä, jokapäiväisiä, arkisia tuttuuksia. Jokainen opittu asia on uusi, kun sen ensimmäisen kerran kohtaa. Silti riittävän monen toiston tai kuluneen ajan jälkeen siitäkin tulee tuttu, eikä asiaan enää kiinnitä samalla tavoin huomiota. Omat saavutukset voivat muuttua lopulta itsestäänselvyyksiksi ja arkisiksi, vaikka niiden eteen olisi tehnyt paljon työtä ja niistä olisi unelmoinut monta vuotta.

Uutuudenviehätyksen katoaminen johtaa joissakin tapauksissa arvon näennäiseen laskuun. Eikä sitä tai sen merkitystä joskus huomaa kuin vasta menettäessään sen, mitä joskus tavoitteli. Toisissa tapauksissa tutun asian harvinaisuuden unohtaminen voi johtaa ulkopuolisten silmissä ylenkatsomiseen ja ylpeyteen. Ne jotka eivät voi kuin haaveilla harvinaisuudesta, saattavat ihmetellä, kun kyseinen henkilö puhuu siitä kuin jokapäiväisestä kertakäyttöhyödykkeestä. Lahjojen unohtaminen ja käyttämättä jättäminen voi johtaa katkeruuteen niiden puolelta, joilla ei moisia lahjoja olisi. Olisi kiitollinen lahjoistaan, saattaa joku ajatella.

Perjantaina tein ensimmäisen tenttini jatko-opiskelijana. Saatuani tenttikuoren jäin hetkeksi tuijottamaan sen kantta ja rivissä seisovia erilaisia hieroglyfeja, kirjaimia. Kannessa nimittäin luki: pääopinto-oikeus Filosofian tohtori. Niin, tosiaan, tohtori, minä, oikeus, kaikki samalla rivillä toisiinsa yhteen semanttisesti liittyvinä. Miten sitä onkaan jo näin lyhyessä ajassa ehtinyt totuttautua siihen tosiasiaan, että seuraava tähtäin on jo tohtorin tutkinto. Joskus se on suorastaan itsestäänselvyys, siinä mielessä etten sitä lainkaan ajattele. Kaikki eivät kuitenkaan edes aloita moista projektia. Vaikka tohtoreja valmistuukin nykyään entistä enemmän, on se edelleen harvinaista koko kansan mittakaavassa.

Harvinaista se on myös omassa suvussani. Äidin puolelta pikkuserkkuni on ainakin tohtori, onpa mies vielä professori ja laitoksen johtaja. Sattumoisin vielä samassa yliopistossa, jossa nyt opiskelen. Isäni puolelta en ole tohtoreista kuullut. Kovin korkeasti koulutettuja ei löydy. Serkkuni vaimo tosin - muistin juuri samalla - opiskelee lääkäriksi. Mutta siinäpä se melkein jo on. Nuoremmista serkuista ei vielä tiedä, nehän voivat innostua, kukaties.

Täytyy näin ollen muistaa omien päämäärien olevan itsestäänselvyyksiä vain itselleni. Muut ajattelevat omilla aivoillaan ja näkevät asiat omasta näkökulmastaan. Mutta miten olla nöyrä, ilman että näyttäisi pilkkaavan toisia itsensä vähättelyllä. Siinäpä suomalaiselle pohtimista. Ainakin kansanperinne jatkuu: itseään voi aina ruoskia.

Kirjojen ilot ja surut

Taas tänään mietin, missä vaiheessa ehtisin lukea kaikki tarvittavat kirjat, mitä lukea täytyisi. Ostin tänään vain yhden kirjan ja lainasin toisen, jotka nekin täytyy lukea. Sen lisäksi pitäisi ostaa ja lainata vielä tuhottomasti kirjoja, ihan vain nyt kolmenkin vuoden sisällä. Sen pidemmälle en uskalla edes ajatella.

Oma kirjastoni ei toistaiseksi sisällä kuin n.500 nidettä, joten mistään massiivisesta määrästä ei vielä puhuta. Silti olen jo joutunut rakentamaan lisää hyllyjä, jotta kaikki olisivat edes jotenkin esillä ja helpompi tavoittaa. Kunhan saan jotain rahoitusta tutkimukseeni, lisääntyvät kirjat taas entisestään, yhä kiihtyvällä tahdilla. Tähtäimessä on uusi kirjahylly. Se syö rahaa, mutta nykyinen näyttää pikku hiljaa täyteen pakatulta.

Suurin osa kirjoistani on tieto- ja tiedekirjallisuutta, romaaneja on noin neljä prosenttia, niistäkin yli puolet John Grishamia. Suuren lukumäärän, uusien kirjojen ja tiukan aikataulun johdosta odottaa uusin Grishamin kirja edelleen lukuvuoroaan. Edellisen Grishamin kirjan luin kesällä, Espanjanmatkalla, Samppalinnassa ja CafeArtissa, ainoastaan yhdeksän kuukauden odotuksen jälkeen. Uusin on odottanut vasta reilun kuukauden.

Pyrin ostamaan vain kirjoja, joita käytän ja luen. Silti monet kirjat saavat odottaa käyttöään ja useat ovat kesken. Kesken ovat esim. Neuvostoliiton vuosisata, Julma sota ja Suomen suuriruhtinaskunta 1809-1917. Historiaharrastukseni jäävät joskus varsinaisten töiden jalkoihin, kuten viimeisen vuoden aikana: ensin Gradun ja nyt väitöskirjaprojektien ohitettavaksi. Toki aion ne vielä loppuun lukea, kunhan jostain aikaa väännän.

Miten joillakin on aikaa katsella televisiota?

Bourdieu ja pääoma

Yhteiskuntatutkimuksen yksi merkittävä mies, Pierre Bourdieu ei ilmeisesti pitänyt Marxilaisesta kapitalismitulkinnasta. Nimittäin siitä, että pääoman käsite rajoitettaisiin vain taloudelliseen pääomaan. Yhteiskunnan pyörteissä taloudellinen kapitalismi ei ole edelleenkään saanut yliotetta muista elämän aloista. Bourdieu muistutti, että on olemassa myös sosiaalista ja kulttuurista pääomaa. Nämä kaikki jakavat ihmisiä ja asettavat heitä erilaisiin asemiin suhteessa toisiinsa ja mahdollisuuksiinsa toimia.

Yksi tunnetuimmista kulttuurisen pääoman esimerkeistä Bourdieulla on koulutus. Ranskalaisena hänen koulutussosiologiansa lähtökohdat eroavat hieman siitä, mitä suomalainen ajattelisi, esimerkiksi eliittikoulujen myötä. Mutta kyllä suomalaisetkin uusintavat luokkajakoja omilla koulutusvalinnoillaan. Koulutus taas määrää edelleen paljon sitä, mihin ammattiin ja tuloluokkaan ihminen ajautuu. Mutta ei tässä vielä kaikki. Koulutuksen myötä - yhdessä kaiken muun historian ja lähtökohtien kanssa - ihminen sosiaalistuu erilaisiin ympäristöihin ja tapoihin. Yllättävän paljon ja usein ihmiset jatkavat oman perheensä tiellä. Muun muassa tätä ja muitakin valintoja voidaan selittää kulttuurisella ja sosiaalisella pääomalla.

Pääoman käsite ei tarkoita absoluuttista jatkuvuutta ja toistoa, vaikkakin Bourdieun mukaan kulttuurinen pääoma onkin pysyvämpää kuin ekonominen pääoma. Ihmisillä on - tai ainakin pitäisi olla - vapaassa demokratiassa mahdollisuuksia edetä uralla, liikkua sosiaalisilla portailla, muuttaa elinympäristöään ja elinpiiriään. Miksi vaihtuvuus ja liikkuvuus sitten on niin vähäistä? Sosiaalistuminen selittää jotakin, mutta aikuisen ihmisen valintoja selittämään tarvitaan muutakin. Yksi monien palasten joukossa on pääoma. Mitä mahdollisuuksia ihmisellä on - Weber puhui omassa luokkateoriassaan resursseista - ja miten niitä käytetään, muovaa ja määrittää ihmisen paikkaa yhteiskunnassa. Raamatullisesti ja 'kaanaankielellä' ilmaistuna: "miten käytät leiviskäsi?"

Elämän paradokseja

Vietin harvinaisen rentouttavan perjantai-illan Turun uudessa seurusteluravintola Teerenpelissä. Eikä tässä vielä kaikki. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, miten rentouduin ja minkälaisen viikon jälkeen. Enhän tällä viikolla lukenut kuin kaksi yli neljäsatasivuista kirjaa, joitakin artikkeleja, kirjoittanut jonkin verran, opiskellut ranskaa, käynyt luennoilla, pessyt ikkunoita, harrastanut sosiaalista kanssakäymistä, nukkunutkin öisin n. 5 tuntia. Pääasiassa olen kuitenkin istunut yksin - vaikkakin eri tiloissa - ja lukenut, nähnyt silmissäni kirjaimia, jonoina, merkkikokoelmina, ohi vilistäen, tajuntaani porautuen.

Ja miten sitten rentouduin? Istuin yksin - vaikkakin kaupungilla - ja luin. Ensin kahvilassa päivän lehdet ja sen jälkeen tieteellisiä artikkeleja. Siis kuinka paljon täytyy miehellä päässä olla tyhjää, että lukemisesta väsyneenä voi rentoutua lukemalla? Milloin se raja sitten tulee vastaan?

En voi kuin ihmetellä itseäni.

Juhlapäivä

Olen yllättänyt itseni ja pitänyt plokiani jo kuukauden hengissä. Viime kuun saldo oli peräti 25 kirjoitusta, mitä on vaikea laittaa paremmaksi, ainakaan tällä kiireisellä elämäntyylillä. Onnitellakseni itseäni ja pahoitellakseni lukijoiden (kyllä, niitä kuulemma on) mielenterveyksille tuottamaani vahinkoa, päätin palkita itseni ja palata Espanjaan. Palaaminen tosin tapahtui vain mentaalisella ja juomatasolla; tuliaiset vähenevät, hitaasti mutta varmasti. Ensi kesänä Balkanille?