Tänään olen miettinyt, josko isona menisin johonkin konsulttifirmaan töihin, arvioimaan ja neuvomaan tyhmempiäni. Olenhan ensiluokkainen vikojen havaitsija, mitä tulee toisten ihmisten tekemisiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Omista viis, kunhan naapurin virheet huomaa ja löytää näsäviisaita valmis-pakettiratkaisuja asiaan kuin asiaan. Eikös se ole sitä konsultin työtä?
No ehkä en varsinaisesti täysiaikaiseksi arviointitutkijaksi aio heittäytyä, mutta miksei sitä konsultoinnista voisi jotain uraa kehittääkin. Mahdollisten tulevaisuuksien kirjo sen kuin kasvaa. Pitäisi vain joskus jotakin tehdä myös. Ehkä sitten isona.
Jk. Kirjoitan tätä yhdeksällä sormella, kun päätin eilen tuhota hermopisteitä oikean käden etusormen päästä. Fiksua. No tällä kertaa ei kuitenkaan ollut kyseessä keskisormi, mitkä useimmin ovat sabotoinnin kohteena.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti