Teloin sunnuntaina oikean käden etusormeni Luigin rautoihin. Asiaan perehtymättömille kerrottakoon, että Luigi on Trattoria Romanan sisäänheittäjä, kovalevystä valmistettu minikokki-figuuri. Tänään vihdoin uskalsin avata siteet ja laastarit sormesta, paljastaakseni tuhon laajuuden. Toki olin antanut asianmukaiset ensiavut sormelle jo samantien onnettomuuden tapahduttua. Jälki toi mieleeni "nuoruuteni" päivät kahdeksan ja puoli vuotta sitten.
Trattorian ollessa vain kaksi kuukautta vanha hain töitä. Heidän epäonnekseen he laittoivat ilmoituksen myös työvoimatoimistoon, minkä satuin lukemaan. Kohta olinkin tyytyväisenä palkkatyöläisenä tiskaamassa Trattoria Romanan asiakkaiden likaamia lautasia sekä muita tiskejä. Työ oli työtä, mutta pidemmän päälle huomasin tutustuvani mielenkiintoisiin ja mukaviin ihmisiin.
Muutaman viikon työrupeaman jälkeen toinen tiskari päätti luopua vaativasta työstään. Vain muutaman päivä sen jälkeen suoritin liikkeen, jonka jäljet ovat vieläkin nähtävänä. En ennen tuota tiennyt, että taikinalasta voi olla tappava ase. Nyt tiedän paremmin. Kiireessä tiskatessani illan päätteeksi, satuin lipsauttamaan taikinalastan terää hieman syvemmällä sormessani. Verenvuoto oli sen verran runsas, että hetken harkitsemisen jälkeen lähdimme käymään Tyksissä. Parasta siinä reissussa olivat tietenkin ne lukuisat sairaanhoitajaharjoittelijat, jotka kävivät kyselemässä, miten voin. Minähän tietenkin voin hyvin heikosti... Mutta pidemmän päälle pysyvämmäksi muistoksi jäi haavan arpi useammasta tikistä sormessani.
Kun tänään avasin sormenani peittävät laastarit, huomasin, kuinka lähellä uusi Tyks-reissu oikeastaan oli. Haavalla on mittaa lähes kaksi senttiä ja syvyyttäkin muistan olleen ihan riittävästi. Puhumattakaan siitä, että haava sijaitsee täsmälleen sormen päässä, missä sijaitsee myös eniten hermopisteitä jne. Tällä kerralla päätin kuitenkin puristaa sormea ja työskennellä pääosin yhdellä kädellä koko sunnuntain. Olinhan luvannut auttaa Trattorian omistajaa näin joulukiireiden alla, eikä ystäviä niin vain jätetä pulaan. Onneksi oli hieman hiljaisempi sunnuntai. Mutta kyllä välillä tuntui, että turhan moni asia menee pieleen.
Sen tosin menetin, etteivät sairaanhoitaja-harjoittelijattaret tällä kertaa parveilleet vuoteeni ympärillä. Huoh. Ehkä vielä joskus...
Trattorian ollessa vain kaksi kuukautta vanha hain töitä. Heidän epäonnekseen he laittoivat ilmoituksen myös työvoimatoimistoon, minkä satuin lukemaan. Kohta olinkin tyytyväisenä palkkatyöläisenä tiskaamassa Trattoria Romanan asiakkaiden likaamia lautasia sekä muita tiskejä. Työ oli työtä, mutta pidemmän päälle huomasin tutustuvani mielenkiintoisiin ja mukaviin ihmisiin.
Muutaman viikon työrupeaman jälkeen toinen tiskari päätti luopua vaativasta työstään. Vain muutaman päivä sen jälkeen suoritin liikkeen, jonka jäljet ovat vieläkin nähtävänä. En ennen tuota tiennyt, että taikinalasta voi olla tappava ase. Nyt tiedän paremmin. Kiireessä tiskatessani illan päätteeksi, satuin lipsauttamaan taikinalastan terää hieman syvemmällä sormessani. Verenvuoto oli sen verran runsas, että hetken harkitsemisen jälkeen lähdimme käymään Tyksissä. Parasta siinä reissussa olivat tietenkin ne lukuisat sairaanhoitajaharjoittelijat, jotka kävivät kyselemässä, miten voin. Minähän tietenkin voin hyvin heikosti... Mutta pidemmän päälle pysyvämmäksi muistoksi jäi haavan arpi useammasta tikistä sormessani.
Kun tänään avasin sormenani peittävät laastarit, huomasin, kuinka lähellä uusi Tyks-reissu oikeastaan oli. Haavalla on mittaa lähes kaksi senttiä ja syvyyttäkin muistan olleen ihan riittävästi. Puhumattakaan siitä, että haava sijaitsee täsmälleen sormen päässä, missä sijaitsee myös eniten hermopisteitä jne. Tällä kerralla päätin kuitenkin puristaa sormea ja työskennellä pääosin yhdellä kädellä koko sunnuntain. Olinhan luvannut auttaa Trattorian omistajaa näin joulukiireiden alla, eikä ystäviä niin vain jätetä pulaan. Onneksi oli hieman hiljaisempi sunnuntai. Mutta kyllä välillä tuntui, että turhan moni asia menee pieleen.
Sen tosin menetin, etteivät sairaanhoitaja-harjoittelijattaret tällä kertaa parveilleet vuoteeni ympärillä. Huoh. Ehkä vielä joskus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti