Haastatteluista

Kunnon humanisti elää haastatteluista. Ilman niitä ei ole kunnon tutkimusta eikä konkreettisia tuloksia. Pelkillä kyselyillä ja tilastoilla hän ei kykene tyydyttämään pohjatonta tiedonjanoansa, minkä tähtäimessä on täydellinen (siis utopistinen) ymmärrys kohteensa mielestä ja ajatuksista. Luonnollisesti tämä on silkkaa kärjistystä ja liioittelua, mutta jotain totuutta tässäkin lienee.

Oma tutkimukseni pitää sisällään myös haastatteluja, ja mitä pidemmälle suunnittelu (ennen ensi syksyn aineistonkeruun aloitusta) etenee, sitä tärkeämpään osaan ne ovat nousemassa. Ihmisten kokemukset ovat olennainen osa luokkatietoisuutta ja rajallisuuksien tiedostamista. Kokemusten lisäksi mielipiteet ja ihanteet vaihtelevat opitun ja ympäristön vaikutusten mukaan. Tietyt perinteet suosivat enemmän yritteliäisyyttä, kun toiset tyytyvät selviytymiseen. Mitä kaikkea haastattelut tuovat esiin, siitä silloin enemmän.

Maisteritutkintoa tehdessä tein kolme projektia, joihin sisältyi haastatteluja. Suurin niistä oli tietenkin Gradu, jonka haastatteluja litteroin (kirjoitin merkkijonoiksi) useita päiviä. Parasta haastatteluissa on ehdottomasti ensimmäiset haastattelut ja niiden intoa sekä tiedonjanoa täynnä oleva ilmapiiri. Mitä pidemmälle haastattelupäivä etenee, sitä mekaanisemmaksi haastattelut tahtovat kääntyä. Mutta vähiten mielekästä haastatteluissa on kuitenkin litterointi. Mitä tarkempi litterointitapa, sitä vähemmän siitä iloa irtoaa. Mitä tästä opimme? Täytyy tehdä vain tarvittava määrä haastatteluja ja tehdä tutkimus, joka ei vaadi tarkkaa litterointia. Vai mitä kielitieteilijät?

Mielenkiinnolla odotan haastattelujen alkua, mutta sitä ennen täytyy keksiä jotain aiheita, minkä pohjalta haastattelua eteenpäin viedään. Turha tieto on turhaa, vaikka puhetulvaa ei pidäkään tyystin katkaista. Siinäpä sitä miettimistä ensi kevääksi. Vielä runko on kovin ohut.