perjantai 11. syyskuuta 2009

Juna, auto, helikopteri, apostolinkyyti, Filippuksenkyyti, polkupyörä...?

Olen viimeisen kahden päivän aikana tullut siihen johtopäätökseen, että auton hankkiminen saattaa olla ensi keväänä edessä. Jos ja kun alan keräämään aineistoa väitöskirjaa varten, joudun joka tapauksessa reissaamaan jonkun verran. Helpoimmalla - vaikkei halvimmalla - pääsisin, jos hankkisin auton.

Junalla pääsee kyllä monille paikkakunnille, mutta ei kaikille. Linja-autojen kanssa vaihdot eivät varmasti osuisi kohdilleen. Molempien näiden lisäksi tarvitsisi joillakin paikkakunnilla vuokrata auto tai kerjätä kyytiä tutuilta/tuntemattomilta. Vaikka Rovaniemelle olisikin järkevä mennä junalla joka tapauksessa, ei muiden paikkakuntien kiertämisessä kyseinen kulkuväline taitaisi niin hyvä vaihtoehto olla.

Pyörällä en talven räntäsateessa joka tapauksessa urheilisi, kävelystä puhumattakaan. Filippuksen kyyti on liian epävarma, eikä helikopteriin ole varaa. Ostaisinko siis auton? Mahdollisesti. Paljolti se riippuu myös apurahojen saamisesta, kuten koko projekti muutenkin.

Vaikka kuinka haluaisin sen Aston Martinin, taitaa se kuitenkin vielä jäädä tulevaisuuden hankinnaksi. Liian suuri polttoainekulutus, vähemmän täytyisi sen auton syödä. Olen lähes pakotettu valitsemaan pikkuautojen ja autottomuuden väliltä. Ehkä sitten ostan Fiat 500:n. Siis uudemman version, en 40 vuotta vanhaa autoa. Katsotaan sitä keväällä, koeajoja täytyy varmaan tehdä muillakin autoilla. Se siitä rikastumisesta.

Ps. Niille jotka eivät tiedä mikä on Filippuksen kyyti: Raamatun Apostolien tekojen kirjassa Jumala tempasi Filippuksen etiopialaisen hoviherran luota. Filippus siis lensi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti