En olisi uskonut tälläistä sanovani, mutta tähän olen tänään päätynyt: Suomi on turhan iso maa.
Väitteeni järkiperäisyys ehkä valkenee, kun otetaan huomioon, etten silti edelleenkään pidä Suomea liian isona väkiluvulla tai kaupunkien koolla mitattuna. Kyse on silkasta maantieteestä. Eikö tätä maata olisi voinut aikoinaan jakaa vähän naapureillekin? Ruotsille pohjanmaa, Oulun seutu ja keskisuomi, Norjalle lappi, Venäjälle kainuu, savo ja karjala, Virolle Helsinki. Maa olisi kulttuurien- ja yhteiskuntatutkijoille silloin paljon kompaktimpi kohde. Mutta ei, tarvitaan iiiiso maa ja suuret etäisyydet.
Heräsin tähän autuuteen alkaessani tänään pohtia tutkimuksen kohteeksi joutuvia seurakuntia. Ongelma syntyy, kun otosryppään täytyisi edustaa koko Suomea edes jossain määrin. Rovaniemeä pidemmälle en silti aio mennä. Joku raja se tutkijallakin on oltava. Olin aluksi ajatellut kymmenen seurakunnan olevan riittävästi, mutta nyt pohdin kuuttatoista. Silti aukkoja jää vielä mukavasti.
Ehkä ongelma periytyy vain ja ainoastaan perfektionismista ja kiusauksesta tehdä täysin kattava tutkimus. Se olisi kuitenkin niin suuri projekti, että se on helppo sivuuttaa. Samoin sivuutan ihan pienimmät seurakunnat, vaikka mediaani 236 helluntaiseurakunnan koosta on 96 jäsentä. Pienet ovat monet muuttotappiopaikkoja ja koostuvat usein eläkeläisistä. Tutkimuksen kohde on kuitenkin työikäiset (mukaan otetaan myös tuoreita eläkeläisiä) ja pysyvämmät rakenteet.
Yksi valikointia määrittelevä asia on myös suurien seurakuntien suuri osuus kokonaisjäsenmäärästä. Kymmenen suurimman yhteenlaskettu jäsenmäärä on kolmasosa kaikista helluntailaisista. Jo 26 suurinta seurakuntaa muodostaa puolet kokonaisjäsenmäärästä. Eli kyllä niitä suuriakin täytyy suosia, vaikka pieniäkin tarvitaan.
Mitään ongelmaa ei olisi, jos aikaa ja rahaa olisi riittävästi. Mutta vaikka apurahaa saisikin, riittää se vain tiettyyn määrään saakka. Eikä aikaakaan ole, kun en halua projektia pitkittää. Töitä ainakin riittää, se on hyvä se. Ehkä.
Väitteeni järkiperäisyys ehkä valkenee, kun otetaan huomioon, etten silti edelleenkään pidä Suomea liian isona väkiluvulla tai kaupunkien koolla mitattuna. Kyse on silkasta maantieteestä. Eikö tätä maata olisi voinut aikoinaan jakaa vähän naapureillekin? Ruotsille pohjanmaa, Oulun seutu ja keskisuomi, Norjalle lappi, Venäjälle kainuu, savo ja karjala, Virolle Helsinki. Maa olisi kulttuurien- ja yhteiskuntatutkijoille silloin paljon kompaktimpi kohde. Mutta ei, tarvitaan iiiiso maa ja suuret etäisyydet.
Heräsin tähän autuuteen alkaessani tänään pohtia tutkimuksen kohteeksi joutuvia seurakuntia. Ongelma syntyy, kun otosryppään täytyisi edustaa koko Suomea edes jossain määrin. Rovaniemeä pidemmälle en silti aio mennä. Joku raja se tutkijallakin on oltava. Olin aluksi ajatellut kymmenen seurakunnan olevan riittävästi, mutta nyt pohdin kuuttatoista. Silti aukkoja jää vielä mukavasti.
Ehkä ongelma periytyy vain ja ainoastaan perfektionismista ja kiusauksesta tehdä täysin kattava tutkimus. Se olisi kuitenkin niin suuri projekti, että se on helppo sivuuttaa. Samoin sivuutan ihan pienimmät seurakunnat, vaikka mediaani 236 helluntaiseurakunnan koosta on 96 jäsentä. Pienet ovat monet muuttotappiopaikkoja ja koostuvat usein eläkeläisistä. Tutkimuksen kohde on kuitenkin työikäiset (mukaan otetaan myös tuoreita eläkeläisiä) ja pysyvämmät rakenteet.
Yksi valikointia määrittelevä asia on myös suurien seurakuntien suuri osuus kokonaisjäsenmäärästä. Kymmenen suurimman yhteenlaskettu jäsenmäärä on kolmasosa kaikista helluntailaisista. Jo 26 suurinta seurakuntaa muodostaa puolet kokonaisjäsenmäärästä. Eli kyllä niitä suuriakin täytyy suosia, vaikka pieniäkin tarvitaan.
Mitään ongelmaa ei olisi, jos aikaa ja rahaa olisi riittävästi. Mutta vaikka apurahaa saisikin, riittää se vain tiettyyn määrään saakka. Eikä aikaakaan ole, kun en halua projektia pitkittää. Töitä ainakin riittää, se on hyvä se. Ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti