Klassikkoja, suomalaisia ja ihmisiä

Humanistiset ja vielä enemmän yhteiskuntatieteelliset ihmiset viittaavat mielellään ns. klassikoihin, oletettuihin suurmiehiin (kyllä, naisia ei juuri ole viitattavien ns. suurten joukossa, vain pari uudempaa), jotka omilla kirjoituksillaan ja teorioillaan ovat jääneet tieteelliseen historiaan. Näiden suurten varjojen pimennosta on välillä helppo unohtaa muut suuret ajatukset, tai edes että niitä voivat muut ääneen lausua, tuskin ajatellakaan kyetä. Saati että suomalaisista voisi jotain ylevää sanoa. Ehkä Westermarck, se poikkeus sallittakoon.

Mutta kyllä ne suomalaisetkin ajatella osaavat. Viimeksi törmäsin tähän omituisuuteen lukiessani tänään J.P.Roosin tuotantoa. Erityisesti hänen pohdintansa elämäntapojen ja luokkajaon yhteyksistä oli mielenkiintoista luettavaa. Toisin kuin Ranskassa, Bourdieun maassa, eivät suomalaisten maut poikkea mahdottomasti toisistaan tai kerro luokka-asemasta samalla tavalla. Mutta, kuten Roos ilmaisi: hallitsevaan luokkaan ei pääse pelkästään muuttamalla elämäntapaa; sen sijaan valitsemalla 'väärän' elämäntavan duunari tai keskiluokkaan kuuluva henkilö pysty melko helposti putoamaan luokastaan. Lisäisin vielä: ja yläluokkainen nolaamaan itsensä kavereidensa kesken.

Kukin meistä arvioi toisiaan. Siitä ei pääse helpolla irti. Jokaisella meistä on käsityksiä siitä, mitä emme halua olla ja minkälaiseksi emme halua leimautua. Tietyn imagon saavuttaminen voi kestää kauan ja vaatia paljon ponnistuksia. Imagon tahriminen taas ei vaadi järjettömän paljon vaivannäköä. Olemme niin ihania, teemme paljon työtä saavuttaaksemme jotain, vain menettääksemme sen huolimattoman erheen tähden. Kateusko se sieltä paidan alta pilkistää, vai miksi niin helposti löydän virheitä toisista ihmisistä. Toisen luokitteleminen ei ole meille vaikeata, se on kuin sisäänrakennettu mekanismi. Toivottavasti sitä vain osaisi käyttää hyvin hyödyksi, ei vahingoksi.